Chaat on
yleisnimitys välipalaksi tarkoitetuille suolaisille katuruoille. Jokainen
Intiassa matkannut tietää, että parhaat makuelämykset saa katukeittiöistä (kunhan
varmistaa, että ruoka on valmistuksen yhteydessä kunnolla kuumennettu niin,
ettei seuraava elämys ole vatsatauti...).
Oleellista tässä ruoassa on erilaisten makujen ja
koostumusten moninaisuus. Aloo tikki
chaat koostuu kolmesta osasta: mausteisesta yrttivedestä, joka on samaa
kuin kenties kuuluisimpaan chaatiin eli pani
puriin käytettävä maustevesi, herne-tomaattiseoksesta ja perunakakkusesta
eli aloo tikkistä. Aloo tikkejä voi
syödä sellaisenaan, jos perunaseokseen lisää tuoretta korianteria ja mausteita
sekä sitkoksen parantamiseksi esimerkiksi mannaryynejä. Tässä reseptissä
kakkusten eteen ei tarvitse nähdään juurikaan vaivaa, muussattu peruna täytyy
vain paistaa pannulla ruskeaksi voissa. Helppoudesta huolimatta en itse tee aloo tikkejä välipalaksi, vaan teen niitä kerralla paljon ja korvaan niillä lounaan tai illallisen.
Useimmissa tämän chaatin resepteissä käytetään kikherneitä,
mutta tavalliset vihreät herneet ovat hiukan helpommin sulavia, ja siksi suosin
niitä. Kuivattujen herneiden sijaan käyvät myös purkitetut säilykeherneet.
Kala namak eli nk.
musta suola on punertavan väristä, rikki- ja rautapitoista, happaman tuoksuista
ja suolaista maustetta, jota käytetään keskeisenä ainesosana mm. chaat masala -maustesekoituksessa.
Se on usein jauhettu pulverimaiseksi, ja sitä on saatavilla useimmista Helsingin
aasialaisen ruoan kaupoista. Mustaa suolaa ei pidä sekoittaa vaaleanpunaiseen Himalajan
vuorisuolaan (ruususuolaan), joka ei ole hapanta, vaan tavallisen suolan
makuista ja jota itsekin käytän päivittäisessä ruoanlaitossa valkoisen suolan
sijaan. Jos mustaa suolaa ei ole saatavilla tai jos et halua käyttää sitä, voit
jättää sen poiskin. Musta suola antaa kuitenkin pieninä annoksina ainutlaatuisen
ja miellyttävän maun, ja sen on väitetty edesauttavan ruoansulatusta – siis hyvin suositeltava lisä herne- ja
linssiruokiin.
Vasemmalla hapanta mustaa suolaa jauheena, oikealla myöskin vaaleanpunaista, tavallisen suolan makuista (tai parempaa) ruususuolaa. |
Eri chaatien päällä näkee usein rikotulta spagetilta näyttäviä
keltaisia, rapeita pieniä tikkuja eli seviä/bhujiaa. Itse ostin Hakaniemestä Haldiram’s-merkin perunasta
tehtyä Aloo Bhujiaa, mutta
tavallisesti sev/bhujia on tehty kikhernejauhoista. Intiassa chaateissa
käytettävä sev on lisäksi läpimitaltaan ohuempaa kuin mikään Suomesta löytämäni.
Sev/bhujia kannattaa säilyttää avaamisen jälkeen ilmatiiviissä pussissa, jotta
se ei menetä rapeuttaan. Sitä on mahdollista valmistaa myös itse ja nauttia
sellaisenaan pikku välipalana, jollaiseksi nämä valmis-bhujiat on ennen kaikkea tarkoitettu.
Hakaniemestä löytyneet bhujiat. Esteettiseltä kannalta pidin perunaversiosta hiukan enemmän, sillä ne olivat keltaisempia. :D |
Aloo tikki chaat (2:lle)
Perunakakkuset
- 5 keskikokoista jauhoista perunaa
- suolaa
- voita paistamiseen
Maustevesi
- 50 g tuoretta korianteria
- 50 g tuoreita mintunlehtiä
- 1-2 vihreää chiliä
- parin cm:n pala tamarindia
- 1/3 tl mustaa suolaa (kala namak)
- 2 dl vettä
- 2 dl vettä
Hernekastike
- öljyä
- 2 isoa tomaattia
- 2-3 tl korianterijauhetta
- 2 tl garam masalaa
- 1,5 dl kuivattuja herneitä liotettuna väh. 6 h ajan ja kypsennettynä TAI purkki
säilykeherneitä kevyesti kiehautettuna
- tavallista suolaa maun mukaan
1. Laita kuoritut perunat kiehumaan.
2. Valmista maustevesi tehosekoittimessa. Sopivasti soseutetussa vedessä minttu ja korianteri ovat hajonneet hiutalemaisiksi.
3. Kypsennä tomaatit pannulla läpikotaisin runsaassa öljyssä.
4. Lisää tomaatteihin korianterijauhe, garam masala ja valmiit herneet. Kypsennä 5 minuuttia.
5. Lisää tomaatti-herneseokseen maustevesi ja tarvittava määrä suolaa. Anna kypsyä vielä muutama minuutti ja siirrä sivuun.
6. Muussaa perunat tikkejä varten niin, että niihin jää sinne tänne myös perunan palasia. Liian puuromaista perunapihviä on vaikea saada pysymään kasassa paistettaessa. Sekoita joukkoon hitunen suolaa ja muotoile perunasta noin läpimitaltaan noin 5-6 cm kokoisia ja 1 cm paksuisia pyöreitä pihvejä.
Tässä voi käyttää apuna jotakin pyöreää kippoa: itse taputtelen perunat tiukasti pieneen metalliseen kathoriin (daalille tarkoitettuun kippoon), pyöräytän ne veitsellä irti sivuista ja kopautan leikkuulaudalle, jonka jälkeen viimeistelen kakkusten muodon.
7. Paista perunapihvit voissa molemmilta puolilta. Pihvit saavat ruskistua kunnolla. Käytä pihvien kääntämisessä apuna mahdollisimman ohutta paistinlastaa.
8. Kokoa annos: aseta lautaselle tai kulhoon pohjalle tomaatti-perunaseosta ja asettele sen päälle muutama perunapihvi. Sirottele päälle hienonnettua punasipulia ja bhujiaa. Tarjoile heti.
Perunaa jäi yli, joten tein siitä seuraavana päivänä maustettuja tikkejä. Sekoita perunoihin hiukan suolaa, garam masalaa, chiliä, teelusikallinen mannaryynejä per pihvi ja tuoretta korianteria. Paista kuten kuin yllä.
Sama soosi mannaa lukuunottamatta sopii aloo parathojen (täytettyjen täysjyväleipien) täytteeksi.

+ Aloo tikkit sellaisenaan välipalaksi
Perunaa jäi yli, joten tein siitä seuraavana päivänä maustettuja tikkejä. Sekoita perunoihin hiukan suolaa, garam masalaa, chiliä, teelusikallinen mannaryynejä per pihvi ja tuoretta korianteria. Paista kuten kuin yllä.
Sama soosi mannaa lukuunottamatta sopii aloo parathojen (täytettyjen täysjyväleipien) täytteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti