lauantai 20. lokakuuta 2012

Perunaa ja pinaattia #1 - Aloo Palak #1



Joistakin perusresepteistä minulla on käytössä useampi tapa valmistaa samannimistä ruokaa, sillä valmistustavat vaihtelevat niin paljon, että lopputuloksena on kuin eri ruokalaji. Aloo palak eli perunaa ja pinaattia kuuluu tähän sarjaan. Tässä on jälleen P:n kotona suosittu marathi-vaikutteinen ruokaohje, jossa kastike valmistetaan maapähkinäjauheesta ja mausteet ovat hentoja. Lisään myöhemmin myös leivän kanssa sopivan pinaatti-perunareseptin, jossa pinaatti on soseutettu.

Tämä aloo palak on tarkoitettu syötäväksi riisin kanssa, joten teen siitä melko täyteläistä. Täsmälleen samoilla aineksilla mutta korvaamalla pinaatin kevätsipulilla ja jättämällä pois valkosipulin saa aikaan hyvän kastikkeen chapattien kanssa. Tähän aikaan vuodesta kevätsipuleita on tosin lähes mahdotonta löytää kaupasta.

Ruokalajin pohjana toimi Lidlin luomupakastepinaatti, jossa pinaattia ei ilahduttavaa kyllä ole raastettu tylsiksi hiutaleiksi vaan jätetty lähemmäs pinaatinlehden alkuperäistä muotoa. Ennen kypsennystä halkaisen sulatetut kuutiot kertaalleen veitsellä, mutta muuten niitä ei enää pilkota. Pinaatin ei ole tarkoitus kypsyä puhki, vaan jäädä aavistuksen rapeaksi, jotta suuntuntumasta tulee mielenkiintoisempi. Kypsyyttä voi arvioida seuraamalla pinaatin väriä: sen on lopussa tarkoitus olla vielä tummahkonvihreä.

Aloo palak (neljälle illanistujaisten yhtenä ruokalajina)


- öljyä
- mustia sinapinsiemeniä ja juustokuminansiemeniä (raijeera)
- 10 kpl currynlehtiä
- 6 kuutiota pakastepinaattia (ks. yllä) tai 150 g tuoretta pinaattia
- 1 sipuli hienonnettuna
- 2-3 valkosipulinkynttä
- 2 perunaa parin mm:n paksuisina siivuina
- 1/3 tl jauhettua kurkumaa
- 2 tl korianterijauhetta
- 5 rkl maapähkinäjauhetta
- vettä

1. Paista öljyssä raijeera ja lisää currynlehdet, hienonnettu sipuli ja valkosipuli.

2. Anna kypsyä hetki ja lisää perunasiivut. Jätä perunat vielä hiukan raaoiksi.

3. Lisää maapähkinäjauhe, pinaatti, mausteet ja vesi.

4. Keitä kannen alla, kunnes perunat ovat täysin kypsyneet mutta pinaatti vielä hiukan rapeaa.

5. Tarjoile riisin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti