keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Maustetut kikherneet - Chole fry

Kikherneitä kiireisille.

Päätin eräänä päivänä, että haluan kikherneitä, mutta ei hotsittanut laittaa cholea eli kikherneitä tomaattikastikkeessa, kun sitä varten pitäisi pilkkoa ja soseuttaa kaikenlaista. Idea: miksei kikherneistäkin voisi tehdä fryn eli kuivan kasvissabzin? Käyttäisi vain samoja mausteita kuin kastikeversioonkin, joskin hiukan hillitymmin. Toimii, ja teen tätä uudestaankin.

Resepti näyttää pitkältä, mutta on superhelppo, sillä suurin osa raaka-aineista on jauhettuja mausteita. Nopeiden reseptien kohdalla minulla on tapana kypsentää kurkumajauhetta vähän pitempään kuin muita mausteita, sillä kurkuma on vaarassa jäädä raa'aksi ja tosi tympeän makuiseksi, jos se ei saa paistua kunnolla.

Chana masalaa (a.k.a. chole masalaa) eli kikherne-tomaatticurryyn käytettävää erityistä mausteseosta saa intialaisista kaupoista, ja se sisältää mm. jauhettua neilikkaa ja kassiaa. Jos chana masalaa ei ole käsillä, garam masalan osuutta voisi hiukan lisätä, mutta paras maku tulee kyllä käyttämällä ihan tarkoitukseen pyhitettyä maustesekoitusta. Chana masalaa voi valmistaa kotonakin esimerkiksi NishaMadhulika-sivuston neuvoilla.


Kuivat maustetut kikherneet (lisukkeeksi neljälle)



- 4 rkl öljyä
- 1 tl juustokuminansiemeniä (jeera)
- hajupihkaa (voi jättää poiskin)
- 5-10 kpl tuoreita currynlehtiä (voi jättää poiskin)
- 1 tölkki kikherneitä tai saman verran kypsäksi keitettyjä kikherneitä
- mausteita:
  • 1/2 tl kurkumajauhetta
  • 2 tl korianterijauhetta
  • 1/2 tl garam masalaa
  • 1 tl chole masalaa
  • chilijauhetta maun mukaan
- suolaa maun mukaan

1. Kuumenna öljy pannulla ja lisää juustokuminansiemenet risahtelemaan hetkeksi, tupruttele sitten hajupihkaa ja lisää currynlehdet.

2. Hetken päästä lisää kypsät kikherneet sekä kurkumajauhe ja paista pannulla muutama minuutti.

3. Lisää muut jauhetut mausteet ja suola. Jatka paistamista vielä hetki.

4. Tarjoile esimerkiksi jogurttiraitan ja intialaisten leipien kanssa tai aterian lisäkkeenä.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Juustopyörykät kermakastikkeessa - Malai kofta

Malai koftassa on puhtaita pohjoisintialaisia makuja: sipulia, inkivääri-valkosipulitahnaa, tomaattia ja garam masalaa.

Eteläintialaisten fiilisten jälkeen jatketaan osastolla ”pohjoisintialaisia ravintolaklassikkoja, joista kaikki pitävät”, toisin sanoen luvassa on intialaisittain melko harvinaista kermalla läträystä. Maria’s Menu -blogin malai kofta, kirjaimellisesti kermapullat, on ehdottomasti suoraviivaisin löytämäni ohje tälle ruokalajille, ja alla tein vain pieniä muutoksia valmistusprosessiin.

Käytin ruokaan pakastamani paneerin, joka jäi yli hiljattain valmistamastani palak paneerista. En itse tiedä, miten paneerin korvikkeeksi suositeltu kotijuusto käyttäytyisi uppopaistettuna: muutaman kerran olen aikoinaan vääränlaista juustoa käyttämällä nimittäin saanut pallurat hajoamaan uppopaistamisvaiheessa ihan kokonaan. Siispä: jos olet kärsinyt lässähtäneistä juustopullista, pitäydy mieluummin varmimmassa vaihtoehdossa eli itse tehdyssä tai kaupasta ostetussa aidossa paneerissa, joka ei sula edes uppopaistettaessa.

Jos paneeria ei ole saatavilla tai kokkia laiskottaa (tai jos juustopallot kuitenkin odottamatta hajoavat käsiin), tässä on silti oikein maistuva kastike: heitä silloin sekaan vaikkapa paistettuja sekavihanneksia tai keitettyä perunaa.


Malai kofta (neljälle illallisen yhtenä ruokalajina)



Juusto-perunapullat (koftat)


- 200 g paneer-juustoa
- 1 iso peruna

- 1,5 rkl maissitärkkelystä tai perunajauhoja
- 1/2 tl mustapippuria
- 1/2 tl garam masalaa
- suolaa
(- tarvittaessa: muutama ruokalusikallinen vettä)

- öljyä uppopaistamiseen

Kastike

- 7 rkl öljyä
- 2 sipulia

- 1 rkl inkivääri-valkosipulitahnaa
- 2-3 tomaattia
- 1 tl kurkumajauhetta

- 1 rkl korianterijauhetta
- chilijauhetta maun mukaan
- 1 tl garam masalaa
- 2 dl ruokakermaa (15 % rasvaa)


Koftien valmistus

1. Valmista kofta-taikina: Keitä peruna pehmeäksi ja mussaa haarukalla. Murenna paneer, mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita. Laita öljy kuumenemaan uppopaistamista varten.



2. Muotoile kofta-taikinasta läpimitaltaan muutaman senttimetrin paksuisia palleroita. Taikinan on tarkoitus olla mureaa ja pehmeää, mutta jos se tuntuu aivan liian kuivalta, lisää varovasti sekaan muutama ruokalusikallinen vettä.

3. Paista koftat öljyssä kullanruskeiksi ja laita valmiit pallerot valumaan lautaselle talouspaperin päälle.


Kastikkeen valmistus

4. Suikaloi sipuli ja keitä se kypsäksi kattilassa. Valuta vesi pois ja hienonna sipuli tehosekoittimessa tasaiseksi.

5. Kuumenna öljy isohkossa kasarissa ja lisää sipulitahna. Kypsennä muutama minuutti ja lisää joukkoon inkivääri-valkosipulitahna. Kypsennä kannen alla keskilämmöllä, kunnes öljy erottuu seoksesta (noin 10 minuuttia).
Jos haluat "ravintolatyylisen" annoksen, jossa öljy on selkeästi näkyvissä kastikkeen joukossa, lisää öljyä alussa vielä enemmän.

6. Soseuta tomaatit tasaiseksi seokseksi ja lisää kasariin kurkumajauheen, korianterijauheen ja chilijauheen kanssa. Kypsennä kannen alla, kunnes öljy erottu seoksesta (noin 5 minuuttia).



7. Lisää garam masala, kerma ja suola. Kypsennä vielä noin 5 minuuttia.



8. Tarjoilua varten: aseta koftat laakeaan astiaan ja kaada kuuma kastike niiden päälle. Koristele tuoreella korianterilla.


Malai kofta on yleinen annos intialaisissa ravintoloissa, mutta Intiassa se ei ole arkiruokaa, vaan tuttu lähinnä juhlabuffeteista ja erikoistilaisuuksista.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Eteläintialainen kookoschutney - Nariyal ki chutney


Viikonloppuna intouduin laittamaan masala dosia (riisi-linssilettuja) perunatäytteellä. Tein dosien kaveriksi myös muutaman chutneyn. Mies tykkäsi eritoten chili-tomaattichutneysta, johon tunginkin ohjetta orjallisesti noudattaen peräti 10 kuivattua punaista chiliä. Olihan tujua. Tämä kookoschutney oli enemmän omaan makuuni. Alkuperäinen resepti löytyi Veg Recipes of India -sivustolta.

Seuraa tunnustus: en oikeastaan koskaan osta kookosta tuoreena. Oikeastaan en liiemmin käytä kookosta missään muodossa, kun en ole oikein päässyt sen kanssa samalle aaltopituudelle. Kookoschutneysta kyllä tykkään, mutta ne kerrat, kun olen koittanut saada kookoschutneyta aikaan kuivatuista kookoshiutaleista, ovat olleet aika epäonnistuneita: lopputulos on maistunut vetiseltä mutta tuliselta jälkkäriltä. Olenkin menettänyt toivoni sen suhteen, että hiutaleista saisi aikaan hyvää chutneyta, mikä minun olisi ehkä pitänyt arvata jo ennen tuhoon tuomittuja kokeilujani.

Olen yrittänyt korjata suhdettani kookokseen sen jälkeen, kun toimme Intiasta kuivattuja kookoksenpuolikkaita, jotka pitäisi upottaa johonkin ruokaan. Sain erään illalliskokemuksen seurauksena idean laittaa kookosta daalin sekaan, ja nyt rohkaistuin kokeilemaan niitä chutneyssa. Päätin raastaa kookosta veitsellä ja laittaa sen likoamaan veteen hetkeksi, jotta se saisi takaisin hiukan menettämäänsä nestettä. Lopputulos oli maukas ja ehkä vain askeleen päässä esikuvastaan, tuoreesta kookoschutneysta. Viitseliäämpi kokki käyttää tähän tietysti ihan oikeaa tuoretta kookosta.


Kuivattuja kookoksenpuolikkaita saa Hakaniemen intialaisista erikoisliikkeistä, tuoretta kookosta ainakin pääkaupunkiseudulla ihan tavallisista ruokamarketeista. Myös paahdettua chana daalia eli dariyaa/chutney daalia saa ensiksi mainituista erikoisliikkeistä.

Kookoschutney


- 1 kokonainen kuivattu kookoksen puolikas (eli noin 1 dl kuivattua kookosta) raastettuna tai 1,5 dl tuoretta kookosta raastettuna
- 1 tl tuoretta inkivääriä
- 2 rkl paahdettuja chana daal -linssejä (dariya)
- 2 vihreää chiliä
- suolaa
- vettä tarpeen mukaan

Öljy-mausteseos chutneyn päälle (tadka)

- 1 rkl öljyä
- ½ tl tummia sinapinsiemeniä
- ½ tl juustokuminansiemeniä (jeera)
- 1 tl urad daal -linssejä
- hajupihkaa (asafoetida/hing)
- muutama tuore currynlehti
- 1 kuivattu punainen chili


1. Raasta kookos ja hienonna inkivääri sekä paloittele chilit. Jos käytät kuivattua kookosta, liota sitä muutamassa desissä vettä noin 15 minuutin ajan.

2. Laita kaikki ainekset tehosekoittimen kulhoon (mutta lisää vettä alussa vain vähän). Mitä pienempi kulho, sitä paremmin chutneyn hienontaminen onnistuu. Isossa tehosekoittimessa chutneyden valmistus on hankalaa, ellei sitten tee noin viisinkertaista annosta kerralla.

3. Soseuta chutney tasaiseksi lisäten vettä pikku hiljaa tarvittaessa sekoittamisen aikana. Voit tehdä chutneysta halutessasi kuivahkoa tai juoksevampaa. Aseta seos sivuun pieneen kulhoon.

4. Valmista tadka: kuumenna 1 rkl öljyä pienellä paistinpannulla. Varo, ettet polta tadkan ainesosia: lisää nopeassa tahdissa pannulle sinapinsiemenet (näiden pitäisi alkaa poksahdella lähes välittömästi), juustokumina, urad daal -linssit, muutama tuprahdus hajupihkaa, currynlehdet sekä kuivattu chili. Kääntele lusikalla noin 20 sekuntia, kunnes linssit ovat hiukan ruskistuneet ja kaada tadka valmiin chutneyseoksen päälle.

5. Tarjoile eteläintialaisten pikkupurtavien, kuten dosien, vadojen tai idlien kanssa. Yli jääneen chutneyn voi tarvittaessa syödä riisinkin kanssa.

Dosa ja chutneyt.

torstai 27. helmikuuta 2014

Vihreää riisiä ja linssejä – Hari khichdi

Korianterilla maustettua riisiä ja linssejä.

Khichdi tarkoittaa yksinkertaisimmillaan ruokia, joissa samassa padassa on kypsennetty sekä riisi että linssit. Puuromaista khichdia teen silloin, kun aika ja energia ovat aivan loppu: linssit ja riisit vain huuhdotaan ja tuikataan painekattilaan veden kanssa. Sitten odotellaan kypsymistä ja ruoanlaittajan jaksamisesta riippuen paistellaan joukkoon vielä vihanneksia tai vaihtoehtoisesti vain kevyet mausteet.

Tässä reseptissä riisi ja linssit taas ovat melko irtonaisia, melkein kuin pulaossa. Mukavasti makua se saa hienonnetusta korianterista ja valkosipulista valmistetusta liemestä. Sama liemi antaisi kivan vivahteen varmaankin myös muihin pulao-tyyppisiin ruokiin. Khichdin kaveriksi tein tällä kertaa tosi simppelin lämpimän kadhin jogurtista ja kikhernejauhosta, mutta yhtä hyvin tätä voisi syödä sellaisenaan tai jonkin (soijajogurtista tehdyn) jogurttiraitan kanssa.

Kypsensin khichdin painekattilassa, mutta reseptin voi soveltaa myös tavalliseen laakeaan paistokasariin sopivaksi.

Tämä khichdin ohje on mieheni kälyltä eli perheen vanhemmalta miniältä. Kiitokset siis co-sisterilleni tästä reseptistä! Muistan hänen kertoneen, että taloon tullessaan hän ei osannut ruoanlaittoa juuri lainkaan lukuun ottamatta muutamia erikoisruokalajeja, jotka taas eivät soveltuneet arkikäyttöön. Monet intialaiset naiset saavatkin ensikosketuksensa ruoanlaittoon vasta mentyään naimisiin ja oppiessaan ruoanvalmistusta anopiltaan, vaikka lähes yhtä moni toki on jo tullut kokanneeksi nuorempana oman äitinsä apuna. Nykyään co-sisterini laittaa aivan valloittavan hyvää ruokaa, joten mitä ilmeisimmin nollastakin voi ponnistaa virtuoosiksi.

Olkoon tämä lohdutukseksi myös meille, jotka emme ole laittaneet intialaista ruokaa koko elämäämme!



Korianterilla maustettuja linssejä ja riisiä (reilu annos 3 hengelle)



Korianteriliemi

- 1 puntti tuoretta korianteria
- 3-4 valkosipulinkynttä
- 2 pientä vihreää chiliä
- 1 dl vettä

Muut ainekset

- öljyä paistamiseen
- 1 tl juustokuminansiemeniä
- 12 kpl tuoreita currynlehtiä
- hajupihkaa (asafoetida/hing)
- 1 iso sipuli suikaloituna
- ½ tl kurkumajauhetta
- 3 tl korianterijauhetta
- 1 tl garam masalaa
- 2 dl basmatiriisiä
- 1 dl toor daal –linssejä (tai muita haluamiasi linssejä)
- 4,5-5 dl vettä
- suolaa 


1. Liota toor daal -linssejä vähintään tunnin ajan. (Jos käytät toisenlaisia linssejä, säädä liotusaikaa linssien paksuuden mukaisesti.)

2. Huuhtele korianteri, lohko valkosipuli ja chilit ja laita kaikki tehosekoittimen astiaan vesitilkan kanssa. Sekoita tasaiseksi liemeksi.



3. Kuumenna öljy painekattilassa (tai teflon-pohjaisessa laakeassa kasarissa) ja laita juustokuminansiemenet öljyyn risahtelemaan hetkeksi.


4. Lisää seuraavaksi tuoreet currynlehdet ja tupruttele pannulle hiukan hajupihkaa. Paista muutama sekunti.



5. Lisää suikaloidut sipulit ja paista kypsäksi.



6. Lisää korianteriliemi sekä mausteet. Paista, kunnes liemi on kiehunut kokoon kastikemaiseksi ja öljy erottuu seoksesta.


7. Huuhtele liotetut linssit ja riisi. Lisää ne kasariin veden ja suolan kanssa.



8. Kypsennä keskilämmöllä painekattilassa muutaman vihellyksen ajan (kasarissa: odota, että vesi alkaa kiehua ja anna sitten muhia keskilämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia tai kunnes riisi ja linssit ovat kypsiä ja vesi kokonaan imeytynyt ruokaan). Siirrä pois levyltä ja anna vetäytyä 5-10 minuuttia.




9. Tarjoile (vegaanisen) jogurttilisäkkeen kanssa.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Maailman helpoin palak paneer

Palak paneer (intialaista tuorejuustoa pinaattikastikkeessa) on ravintoloiden klassikkoannos.

Voisin lyödä vetoa siitä, että tämä on yksi maailman helpoimmista palak paneer -ohjeista. Tämä on totta puhuen ainoa tapa, jolla valmistan palak paneeria. Se tapahtuu näin: paista paneeria pannulla – soseuta pinaatti – kypsennä pinaatti – lisää mausteet – lisää paneer.

Paneer on intialaista tuorejuustoa, joka kestää hyvin kypsentämistä. Paneeria voi valmistaa kotona, mutta kuten tavallisesti, käytän mielelläni kaikki ajan säästämisen keinot hyödykseni. :D Siispä hankin paneerin valmiina Hakaniemen intialaisista kaupoista. Painosta riippuen 300-400 gramman kimpale maksaa 5-6 euroa. Kaikkea paneeria ei millään saa käytettyä yhdellä kokkauskerralla, mutta yli jääneen paneerin voi hyvin laittaa pakkaseen muutaman kuukauden ajaksi.

Jos paneeria ei ole saatavilla, myös kotijuuston pitäisi käydä reseptiin hyvin.


Paneerkuutio.

Reseptin sain aikanaan erään Intiaan suuntautuneen Skype-keskustelun päätteeksi kysellessäni uusia reseptivinkkejä. Epäuskoisena varmistelin muutamaan otteeseen, ettei ohje ole jotenkin vajaa ja ennen valmistusta vielä ajattelin, ettei tästä toki voi millään tulla maukasta (Miksei ohjeessa ole lainkaan sipulia tai tomaattia? Tai maustesekoituksia? Jogurttia tai kermaa?). Mutta tämäpä on oikein mainiota näin: valkosipuli, chili ja pinaatti maistuvat sellaisenaan hyvältä ja saavat loistaa – ja oikeastaan mikään, missä on paistettua paneeria, ei voi koskaan ollakaan pahaa.


Palak paneer pikana


Kastikepohja

- 2 x 150 g pussia pakastepinaattia tai saman verran tuoretta pinaattia

- 3 valkosipulinkynttä
- 2 vihreää chiliä (tai chilijauhetta maun mukaan myöhemmässä vaiheessa)

Muut ainesosat

- hiukan tavallista runsaammin öljyä paistamiseen
- noin 150 g valmista tai itse tehtyä paneer-juustoa tai kotijuustoa (voi korvata keitetyllä perunalla (-˃ aloo palak), kokonaisilla kypsillä kikherneillä (-˃ chole palak) tai maustetulla tofulla)
- 1 tl juustokuminansiemeniä
- 1/2 tl kurkumajauhetta
- 3 tl korianterijauhetta
- vettä
- suolaa

- tarjoiluun: korianteria


1. Sulata pinaatti ja soseuta se valkosipulin ja tuoreiden chilien kanssa täysin tasaiseksi seokseksi.

Jos käytät tuoretta pinaattia, keitä sitä hetki ja anna jäähtyä ennen soseuttamista.



2. Pilko paneer haluamasi kokoisiksi paloiksi, kuumenna öljy pannulla ja ruskista siinä paneeria hetki. Siirrä paneer talouspaperin päälle, jotta liika öljy valuu pois.

Ruskistettu paneer.

3. Lisää pannulle öljyä, kuumenna uudelleen ja lisää juustokuminansiemenet. Anna risahdella jonkin aikaa.

4. Siirrä pannua liedeltä hiukan sivuun ja lisää varovasti pinaattiseos öljyyn (muuten vihreä seos alkaa räiskähdellä iloisesti joka puolelle keittiötä).

5. Lisää jauhettu korianteri, kurkumajauhe, (chilijauhe,) osa suolasta ja desi vettä. Kypsennä kannen alla noin 10 minuuttia välillä sekoittaen, kunnes pinaatti on kypsyessään muuttunut sammalenvihreäksi ja öljy alkaa erottua seoksesta.


6. Lisää paneer kypsän kastikkeen joukkoon. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. 


7. Tarjoile koristeltuna tuoreella korianterilla intialaisten leipien kanssa.

torstai 20. helmikuuta 2014

Maitokahvi intialaisittain - (Masala) coffee


Taas jatketaan superhelppojen reseptien linjalla – mutta tulitko ajatelleeksi, että pikakahvin voi tehdä kokonaan maitoon, jolloin siitä tulee kuin piristävä kaakao? Idea toimii myös, jos et hyvän kahvin ystävänä millään meinaa päästä eroon keittiön kaapin nurkkaan joskus ajautuneesta ja kulinaariseen paitsioon jääneestä pikakahvijauheesta.

Etelä-Intiassa kahvin keitto tapahtuu perinteisesti suodattamalla hitaasti muutama tippa supertujua kahvia ja sekoittamalla tämä kahvin "juuri" sitten maitoon (filter coffee). Niille, jotka eivät jaksa odottaa puolta tuntia kahvin tippumista, on tarjolla sitten nämä pikavaihtoehdot. Mikä tahansa pikakahvijauhe käy tähän, mutta meillä on nyt käytössä Intiasta tuotu Bru-kahvi, jossa iso osa kahvista on sikuria ja joka siksi muistuttaa maultaan niin sanottua autenttista Madras coffeeta.

Anoppilassa miehet juovat kahvia näin – ja ainoastaan näin – joka päivä. Itse kahvia tulee juomaan tuolloin hyvinkin vähän, kun taas allekirjoittanut tykkää aamukahvia juodessaan mieluummin herätäkin kunnolla, joten kukin laittakoon jauhetta makunsa mukaan. Jos kahviin lisätään vielä joitakin mausteita, kyseessä on masala coffee. Varsinkin inkivääri toimii mielestäni mukavasti kahvin seassa.

Tavallisin aamujuoma on tässä taloudessa kuitenkin chai, jonka resepti löytyy täältä.



Maitokahvi



- maitoa (tai soijamaitoa, mantelimaitoa...)
- pikakahvijauhetta maun mukaan
- sokeria maun mukaan
- halutessasi: ripaus esimerkiksi jauhettua tai tuoretta inkivääriä, kaardemumman kota, palanen kanelia tai chai masalaa


1. Mittaa kattilaan maito, sokeri ja halutessasi mausteet. Kuumenna kiehuvaksi.

2. Mittaa toiseen astiaan haluamasi määrä pikakahvijauhetta.

3. Sekoita kahvi: poista ensin maidon joukosta mahdolliset kokonaiset mausteet ja kaatele sitten kuumaa maitoa edes takaisin pikakahvijauhetta sisältävän astian ja kattilan välillä, jotta kahvi sekoittuu maitoon ja jotta sen päälle muodostuu kerros kuplia.

Mitä korkeammalta ja mitä ohuempina noroina kaadat maitoa, sitä todennäköisemmin saat kuplia aikaan. Toista, kunnes kahvi on täysin sekoittunut maidon joukkoon.

(Jos kuplat eivät ole tärkeitä, voi toki sekoittaa kahvin lusikallakin suoraan kuppiin.)




4. Kaada kahvi kahvikuppeihin ja ripottele kuplien päälle hiukan pikakahvijauhetta. Kahvi on valmis nautittavaksi!

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Pakistanilainen kikherne-perunasalaatti - Chana boondi chaat

Tämä olisi kaivannut jotakin vihreää, mutta tuore korianteri sattui olemaan loppu. Kuvassa siis vihreä kulho.

Minisanakirja hindi-suomi:


chana (~ chole) = kikherneet
boondi = uppopaistettu kikhernejauhosta valmistettu pikkuruinen pallo
chaat = välipala
masala = (tässä:) jauhettu maustesekoitus
raita = jogurttipohjainen kylmä lisäke
sev/bhujia = ohuet, rapeat snack-tyyppiset tikut (kuva)

---

Sain tämän reseptin eräältä P:n pakistanilaiselta ystävältä, joka toi kerran mukanaan maistiaisiksi tekemäänsä välipalasalaattia. Tämä muistuttaa etäisesti boondi ki raitaa, jogurttikastiketta pikkuisista uppopaistetuista kikhernepalloista boondeista. Lisänä on keitettyä perunaa sekä kikherneitä.

Reseptissä esiintyvä chaat masala eli pieniin välipaloihin usein käytettävä mausteseos sisältää mm. voimakkaanhajuista mustaa suolaa, mangojauhetta ja juustokuminaa. Sitä on saatavilla ainakin kaikista intialaisista elintarvikeliikkeistä ja sille on paljon käyttöä intialaisten pikkusuolaisten valmistuksessa, joten sitä kannattaa mielestäni hankkia maustekaappiin. Chaat masala nostaa jo tuoreet silputut vihanneksetkin uudelle (intialaiselle) tasolle.



Tämä on jokin Intiasta tuotu purkki, mutta mikä tahansa merkki käy.

Tämä on täyttävä ja proteiinipitoinen salaatti, joka sopii tarjottavaksi vaikka lounassalaattina, kasvissyöjän buffet-pöydässä tai alkupalana. Jos ohjeesta haluaa kevyemmän, kikherneiden määrää voi lisätä boondeihin nähden. Tuunaaja voisi varmaankin sekoittaa tähän myös esimerkiksi omenaa tai halkaistuja kirsikkatomaatteja taikka ripotella päälle granaattiomenan siemeniä – makeat mutta hiukan happamat hedelmät sopivat hyvin chaat masalan kanssa, ja voin kuvitella, että ne vielä raikastaisivat kokonaisuutta.


Kikherne-perunasalaatti (alkupalaksi neljälle)


Boondit
- 2 dl kikhernejauhoa (gram flour/besan)
- vettä
- suolaa
- öljyä uppopaistamiseen

Muut ainekset
- 2 keitettyä perunaa
- 1 tölkillinen säilöttyjä kikherneitä tai saman verran keitettyjä kikherneitä

- 3 dl rasvatonta maustamatonta jogurttia, maustamatonta kreikkalaista jogurttia tai esim. soijajogurttia
(- halutessasi: happamia hedelmiä)
- pari tl sitruunamehua
- chilijauhetta
- suolaa
- chaat masalaa

Lisähärpäkkeitä

- sev/bhujiaa
- silputtua punasipulia
- tuoretta korianteria


1. Kuori ja leikkaa perunat valmiiksi pieniksi salaattiin sopiviksi kuutioiksi (noin 1 cm x 1 cm). Keitä perunat suolavedessä ja valuta vesi pois.


2. Sekoita kikhernejauhot, suolaa ja vettä, kunnes saat taikinaa, jolla on paksuhkon juoksevan jogurtin koostumus. Taikinasta täytyy saada aikaan pisaroita seuraavassa vaiheessa.

3. Uppopaista boondit öljyssä käyttäen reikälastaa tai metallista siivilää: työnnä lusikalla taikinapisaroita rei’istä öljyyn. Laita valmiit boondit valumaan talouspaperin päälle, jotta liika öljy imeytyy paperiin.


Näillä ei ole asiaa boondien kauneuskilpailuun, mutta kyllä ne tarkoitusta palvelivat näin muotopuolinakin.
Intiassa on olemassa tällaisia hauskoja boondien tekemiseen tarkoitettuja työkaluja, joiden avulla boondista tulee täysin pyöreä eikä sille muodostu pikku häntää. Koko resepti ja boondien valmistamisen prosessi Scrathing Canvas -blogissa.
Indian Marketissa näytti olevan saatavilla myös valmiita boondeja Haldiram's-merkiltä.


4. Kasta boondit veteen ja liota muutama minuutti, jotta ne pehmenevät. Purista vesi varoen pois.

5.  Sekoita boondit, keitetty peruna, kypsät kikherneet, jogurtti, sitruunamehu, hiukan suolaa ja chiliä seokseksi, joka on sopivan suolaista muttei liian tulista (chiliä lisätään vielä ennen tarjoilua).



6. Tarjoiluun: lusikoi salaatti kulhoihin, ripottele päälle chilijauhetta ja chaat masalaa sekä sev/bhujia , punasipulia ja tuoretta korianteria.

P.S. Onpa kiva nähdä uusia kasvoja siellä lukijapalkissa, tervetuloa!