tiistai 7. tammikuuta 2014

Roti ja sabzi 2-in-1 (eli tähteet käyttöön)

Pinaattinen roti, pikkelssi ja raita.

Ei varsinaisia reseptejä tällä kertaa, vaan jälleen eräs anopilta saatu vinkki ruokahävikin välttämiseksi: linssikastikkeen tai juoksevanpuoleisen vihannessabzin jämät voi heittää roti-leipätaikinan joukkoon.

Tavallisimmin leipätaikinaan löytää tiensä yli jäänyt daal, mikä on helppo tapa nostaa leipien ravintoarvoa ja saada hiukan eri makuisia roteja. Saman voi tehdä myös minkä tahansa kastikemaisen sabzin kohdalla. Tänään kohteeksi valikoitui viikonlopun illalliskutsuilta yli jäänyt palak paneer, jota ei hotsittanut enää syödä sellaisenaan loppuun. Jos kastikkeessa on sattumia, kuten paneeria tai perunaa, ne voi murentaa sormin taikinan joukkoon.


Kaikkeen kyllästyy, myös palak paneeriin. Onneksi uusi elämä odottaa leipätaikinassa.

Nämä rikastetut rotit ovat ruokaisia, joten yksinkertaisimmillaan (= nälkäisimmillään) niiden seuraksi riittää jogurtti ja pikkelssi tai mikä tahansa raita. Maku on tosin paljon miedompi kuin esimerkiksi täytettyjä parathoja tehdessä, koska linssit tai vihannekset ovat tasaisesti taikinan joukossa eivätkä leivän keskellä. Tähteistä tehdyt rotit voi hyvin syödä myös minkä tahansa sabzin kera.

Rotit eivät juurikaan pullistu pannulla, kun niihin on lisätty sabzia tai daalia, mutta muuten niistä tulee todella pehmeitä!


Hävikki-rotit



- yli jäänyttä kastikemaista sabzia tai daalia
- intialaisia täysjyvävehnäjauhoja (hind. atta, merkkinä esim. Pillsbury’s tai Aashirvaad)
- tarvittaessa: vettä

- tarjoiluun: mitä tahansa raitaa (sekoita maustamatonta jogurttia, suolaa, chilijauhetta ja haluamiasi vihanneksia silputtuna)


1. Alusta sabzi vehnäjauhoihin niin, että saat sileän pallon taikinaa.


Vihreää leipätaikinaa. Jauhojen määrä kannattaa mitoittaa sen mukaan, paljonko sabzia on jäljellä, jotta vettä ei joudu lisäämään.

2.  Pyörittele ja paista rotit samaan tapaan kuin yleensä. Satun näppärä paisto-ohje on täällä. Halutessaan rotit voi vielä sivellä öljyllä paistamisen puolivälissä.

3. Tarjoile raitan tai turkkilaisen jogurtin ja pikkelssin kanssa.


Mixed veg raitaan saa lisämakua paahtamalla hitusen mustia sinapinsiemeniä ja juustokuminansiemeniä lusikallisessa öljyä. 

4 kommenttia:

  1. Olen kyllä kuullut, että tällä tavalla voisi käyttää ylijäämäruoat, mutta en ole vielä koskaan uskaltanut kokeilla. Kiva idea, varsinkin kun usein sitä ruokaa on jäänyt vain ihan vähän. Meinaan takuuvarmasti kokeilla - eikä varmaan tarvitse kauhean kauan odotella, että niitä jämäruokia ilmestyisi kaappiin. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi - toimii jokseenkin takuuvarmasti ja tähän käy todellakin lähes mikä vain. Muutaman kerran olen tehnyt näitä myös pav bhajin vihannesmössöstä, jos sämpylät ovat ennenaikaisesti loppuneet!

      Poista
  2. oih, tuo maistuisi varmasti paremmalta kuin mieheni tapa ahmaista ruoantähteet pikaisesti tortilloilla lusikoiden... :-9 täytyypä tilata häneltä tuollaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plussana näistä tulee lisäksi mainio kodinhengetär-maailmanpelastaja-olo, kun on onnistunut pelastamaan tähteet ja vielä luomaan niistä jotakin uutta. :)

      Poista