sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kurkumamaito kurkkukivun hoitoon – Haldi doodh

Kaikkien flunssaisten intialaislasten inhokki suosikki, haldi doodh.

Myöhäissyksyn myrskyn iskiessä ja flunssasesongin alkaessa on hyvä varautua pikkunuhien ja kurkkukipujen hoitoon. Intialaiset äidit ja isoäidit tiesivät kurkuman terveysvaikutuksista jo kauan ennen kuin länsimainen tiede todensi kurkuman voimakkaan antibakteeriset, tulehduksia hillitsevät ominaisuudet. Myös tuore inkivääri auttaa taistelemaan flunssaa vastaan, ja yhdessä pippurin kanssa se avaa hengitysteitä.

Minun on nyt kerrottava, etten itse pidä kurkumamaidosta: mielestäni se on liian, no, kurkumaista. Pahinta on, jos mukin pohjalta löytyy vielä yllätyksenä iso kasa pulverimaista kurkumaa, joka ei ole liuennut maitoon (tämäkin on kotettu, ja tuo surullinen tapaus vaikuttaa edelleen syvästi suhteeseeni kurkumamaitoon). P kuitenkin pyytää välillä tekemään tätä, kun olo on flunssainen tai muuten vaan heikko, joten oletan, että se ei ole niin kamalan makuista.

Kurkumamaitoon voi siis suhtautua joko kauhunsekaisesti vältellen tai viileän pragmaattisesti: onhan se terveellistä, vaikkei lämpimästä keltaisesta maustemaidosta maun puolesta tykkäisikään. Muutamat taas pitävät kurkumamaitoa nektarin kaltaisena herkullisena ihmejuomana, jota voi nauttia milloin vain terveydentilan kohentamiseksi.

Mene ja maista itse.


Kupillinen kurkumamaitoa flunssaiselle



- kupillinen (2+ dl) maitoa

- puoli teelusikallista jauhettua kurkumaa
- tuoretta inkivääriä
- kunnon ripaus jauhettua mustapippuria
- ripaus jauhettua kaardemummaa
- sokeria maun mukaan


1. Laita kaikki ainekset kattilaan.

2. Varmista, että kurkuma liukenee maitoon...

3. Kuumenna kiehuvaksi, hiljennä sitten lämpöä ja anna hautua hetki.



4. Sekoita uudelleen ja siivilöi inkiväärinpalaset juoman seasta.

5. Nauti lämpimänä ennen nukkumaanmenoa parhaan terveysvaikutuksen aikaansaamiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti