Kun elämä antaa sitruunoita

Vaatimaton keittiö amerikkalaiseen NRI-tyyliin (classybro.com).

Blogin tauko on venähtänyt jo luvattoman pitkäksi – pahoitteluni siitä! Mielelläni syyttäisin viivästyksestä muuan akateemista lopputyötä, joka sekin kaipailee kirjoittajaansa. Keskittymistä graduun taas voisi edesauttaa, mikäli ymmärtäisin lopettaa pätkätöiden tekemisen, mutta minkäs teet: en osaa enää olla poissa työelämästä. Onneksi tarjolla on toistaiseksi ollut kiinnostavia työtilaisuuksia.

Lähestyvä valmistuminen ja erään elämänvaiheen päätös saa ihmisen luontevasti miettimään olemassaoloaan uudella tavalla. Tämänkertainen kirjoitus ei käsittelekään niinkään reseptejä, vaan elämän (oikeammin keittiön) järjestämistä. Olen jo jonkin aikaa pyrkinyt suoraviivaistamaan kotimme olemusta, mikä on minulle lähtökohtaisesti vierasta, sillä luontainen asuinympäristöni tila on aina ollut jonkinasteinen luova kaaos.

Pätkätöiden, opintojen, niiden oikeiden töiden hakemisen, vapaa-ajan ja jonkinmoisen itsensä kehittämisen yritysten keskellä erään asian kuitenkin ymmärtää nopeasti: aikaa ei ole tuhlattavaksi, kun ihminen saapuu kotiin. Toimiva ja hyvin järjestetty koti mahdollistaa arkiaskareiden sujuvuuden ja estää sen, että kotiin päästyään sitä käyttäisi aikaansa täysin turhiin toimiin, kuten ylimääräisten tavaroiden siirtelyyn paikasta toiseen, kun oikeaa kattilaa ei tahdo löytyä tavaranmäärän takaa, tai kaupassa käymiseen, kun huonosti järjestelty keittiön kuivakaappi on nielaissut uumeniinsa raaka-aineet, joita olisi itse asiassa ollut kotona jo valmiina.

Erään keittiön tarina

Ensi kerran tulin vakavasti ajatelleeksi keittiön uudelleenjärjestystä muuton yhteydessä. Vaihtaessamme asuntoa vuodenvaihteessa yksi alkuperäisistä kriteereistäni oli, että tulevan keittiöni olisi oltava entistä suurempi, sillä oikeasti tarpeellisten ja käytössä olevien tarvikkeiden lisäksi kamppailin vanhassa asunnossamme ylimääräisten kattiloiden (muun muassa erityisen parsalle tarkoitetun korkean kattilan), uunivuokien, blenderien ja sauvasekoittimien, kahden vispilän, eriparisten mukien ja eri sarjoihin kuuluvien juomalasien, espressokoneen (emme edes juo suodatinkahvia), vedenkeittimen (edelleen käyttämätön ja paketissaan), muffinivuokien, kolmen eri hot-potin eli chapatteja lämpimänä pitävän astian (yksi riittää mainiosti), ylitsepursuavan lautasliinavaraston (mistä ihmeestä niitä oikein kertyykään, ja miksei niitä koskaan tule käytettyä?), kaulimien, paistinlastojen, eri mallisten kauhojen (heitin kyllä muuan hellalla sulaneen muovikauhan pois) ja pakasterasioiden (ne lisääntyvät salaa pimeässä - onko pahempaa keittiövitsausta olemassakaan?) sekä tietenkin ruokatarvikkeiden, kuten mausteiden (tunnustan, etten ole vielä kertaakaan kokeillut idli-masalaa), eri muotoista pastaa sisältävien pussien, käyttämättömäksi jääneiden maustettujen teelaatujen (ne eivät sovi chaihin), kahden hunajatölkillisen (kas tässä toinen raaka-aine, joka ei toimi chain kanssa), tomaattipyreen (kun sellainen kuulemma kuuluu jokaiseen kuivakaappiin), soijarouheen (kasvissyöjän klassikko, mutta itse laitan soijaruokia erittäin harvoin), vierasvaraksi hankittujen keksien, kuivahedelmien, kahden kilon riisijauhopussin (on minun jo pidemmän aikaa pitänyt tehdä tästä eteläintialaisia chakkaluja), kuivattujen kidney-papujen (säilykkeet ovat helpompia eivätkä vaadi etukäteissuunnittelua) ja valmiskiisselipulverin (täh?) kanssa. Siivouksen yhteydessä löysin kaapeista muun muassa neljä purkkia ruokasoodaa ja kolmea eri leivontakaakaota. Meillä on myös gheetä eli kirkastettua voita noin pataljoonan tarpeisiin.

Oman haasteensa keittiön ylläpitämiseen tuo se, että meillä laitetaan ruokaa kahdesta eri kulttuurista, joten kaapissa tulee hyysättyä samaan aikaan varsin monenlaista ruokatavaraa ja keittiövälinettä. Myös keräilijänvaisto ohjaa haalimaan keittiön täyteen ”kaikkea, mitä nyt voisi joskus tarvita” ja opiskelijabudjetti taas työntämään ruokaa kärryyn kerralla usemman tölkin silloin, kun se on kaupassa halvimmillaan (tämä on syy muun muassa siihen, että meillä on näin marraskuussa kaapissa kaksi litraa pian vanhaksi menevää vaaleaa glögijuomaa viime joulunpyhien alennusmyynnin jäljiltä).

Joka tapauksessa olin jo etukäteen innoissani, että asunnon vaihdon myötä saisin tietenkin entistä suuremman ja toimivamman keittiön sekä Täydellisesti Järjestellyn Ruokakaapin (TM), jossa tilan puute ei enää olisi ongelma. Varmasti myös parsakattilani mahtuisi arvoiselleen paikalle!

Täysin suunnitelmien vastaisesti päädyimme sitten tietenkin muutoin oikein viehättävään huoneistoon, jossa on – voi kyllä – keittiökomero, joskin suurehko sellainen.

Bloggaajan oma keittiö ennen muuttoa sisään asuntoon.

Kesän Intian-reissulta oli sitten pakko tuoda sekä cashew-pähkinämakeisia että huoneenlämpöä kestäviä ladduja (kotiin tultuaan niitä ei raaski syödä, koska tietää niiden silloin loppuvan), pikkelssejä (jääkaapissa jo vuoroaan odottavien seuraksi), suolattuja pistaasipähkinöitä (olisin oikeastaan halunnut niitä tavallisia), kotitekoisia mausteita iso satsi seuravaan vuoden tarpeisiin (riittäisi kahdeksikin...) sekä 20 pussia Bru-kahvia (mutta yksi pussi on vain 50 grammaa!). Tällä hetkellä tilanne onkin se, että ylimääräiset daalit ja muut kuiva-aineet ovat makuuhuoneemme lipastossa. Ratkaisu kai sekin?

Kriisi

Hiljattain ymmärsin, että olin lähtenyt lähestymään ongelmallista yhtälöä väärästä päästä.

Syynä kaaokseen ei ollutkaan liian vähäinen tila, vaan aivan liian suuri määrä tavaraa.

Ja tässä kultainen ajatus, jonka bongasin eräästä kodin järjestykseen tähtäävästä blogista: aivan kaikkea ei ole tarpeen pitää kotona jatkuvasti.  Sen sijaan, että varautuisi jatkuvasti maailmanlopulliseen ruokapulaan gourmet-menulla, voi haastaa itsensä ja kehitellä jotakin uutta käsillä olevista aineksista. On sitä paitsi ihan OK ja suorastaan suositeltavaakin ostaa jotakin vasta silloin, kun sitä oikeasti tarvitsee, tai siis vasta tarpeen ollessa välitön: olet päättänyt tehdä illalla ranskalaista ruokaa, joten tarvitset timjamia. Minä en esimerkiksi koskaan tarvitse timjamia, joten ei sitä olisi ollut syytä hankkia maustekaappiin vain kokoelman vuoksi, hyvän tarjouksen takia tai siksi, että ajattelin hyllyssä nököttävän timjamin jotenkin maagisesti tekevän minusta paremman ruoanlaittajan.

Todellisuudessahan halusin kyllä olla ihminen, joka käyttää sujuvasti kuivattua timjamia ja muita yrttejä. Koska en silti ole, ylimääräisiä mausteita oli aivan turha haalia käyttämättömiksi kaappiin syyllisyyttä aiheuttamaan. Menetin timjamin vuoksi tilaa, rahaa ja palasen mielenrauhastani aina, kun näin sen hyllyssäni.

Helppo ratkaisu olisi varmaankin ollut sysätä ylimääräiset tarvikkeet jonkun toisen vaivoiksi (tai iloksi). Mielestäni oli kuitenkin tärkeää, että otan vastuun ostoksistani: täysin syömäkelpoista ruokaahan heitetään länsimaissa jo pois valtavia määriä. Kaikenlaisesta ostamisesta on sen sijaan tehty psykologisesti helppoa. Suoranainen tuhlauskaan ei ole niin tuomittavaa, kun sitä näyttävät tekevän kaikki muutkin.

Omalla kohdallani totesinkin, että mikäli luovuttaisin ja kärräisin soijarouheen kasvissyöjätutulle, lahjoittaisin riisijauhon andhralaisille ystävilleni ja kippaisin glöginloput heikkona hetkenä salaa viemäriin, pääsisin turhan helpolla enkä todennäköisesti oppisi kokemuksesta mitään. Sen sijaan haluan kohdata keittiökomeroni edessä olevan haasteen ja valmistaa käytettävissä olevista aineksista jotakin uutta, jotta muistaisin seuraavan kerran hillitä itseni ruokakaupassa sekä oppia prosessissa hiukan monipuolisemmaksi ruoanlaittajaksi.

Kohti luovaa keittiöminimalismia

Kesätyöni loputtua solminkin itseni kanssa sopimuksen käyttää ruoanlaittoon mahdollisimman usein vähintään yhtä ”ylimääräistä” raaka-ainetta. Olin mahdottoman ylpeä hoksatessani, että voin tehdä kekseistä, kuivahedelmistä, kaakaosta, voista ja agavesiirapista jääkaappikakun (suosittelen!), valmistaa manteleista ja hunajasta hunajapaahdettuja pähkinöitä ja käyttää kuviopastaa, tomaattipyreetä, soijarouhetta ja ylimääräisiä mausteita minestronekeittoon tai soijabolognaiseen – aivan tavallisia reseptejä, joita en vain ollut tullut ajatelleeksi, sillä keittiökaaoksessa ei näe metsää puilta. Espressokone myytiin sekin jo kirpputorilla, ylimääräisiä ruoanlaittovälineitä taas annoin veljelleni ja kierrätykseen.

Ja kun saan käytettyä soijarouheen loppuun, en osta uutta, ennen kuin sitä aidosti tarvitsen. Kaapissa on aina niin paljon kaikkea muuta syötävää, ettei hätävaraksi ostamisessa ole itselleni tämän kyseisen raaka-aineen kohdalla mitään järkeä. Sen sijaan minulle on varsin arvokasta saada a) maukasta ruokaa lautaselle, b) tilaa ja selkeyttä kaappiin tuhlaamisen välttämiseksi ja c) aikaa muuhunkin kuin ylimääräiseen tavaraan kompasteluun.

Vaikka tilanne ei olisi päässytkään näin pahaksi, epäilen, että monella muullakin on hyllyjensä kätköissä muutamia näennäisen tarpeettomia ruoka-aineita, tai ainakin liian täyden tuntuiset kaapit. Sama pätee varmasti myös pakastimeen. Kannustan hakemaan lisäinspiraatiota keittiön tyhjentämiseen googlaamalla esimerkiksi ”use up pantry items”. Asiasta on kirjoitettu aiemmin muun muassa täällä:

http://smallnotebook.org/2012/05/07/use-up-the-pantry-clutter/

ja täällä:

http://www.keeperofthehome.org/2012/06/the-benefits-of-eating-down-the-pantry.html.

Jos kaapeissa majailee ylimääräisiä taikka pian vanhaksi meneviä ruoka-aineita, joista haluaisi kernaasti eroon, voi koettaa etsiä kirjoittamalla hakukoneeseen raaka-aineiden nimet englanniksi + recipe.

Siispä: kun elämä antaa sitruunoita, tee niistä jotakin. Ihan mitä vaan. 

Seuraavalla kerralla muistatkin jo ostaa sitruunoita vasta silloin, kun niitä oikeasti tarvitset.