sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kevätsipulia maapähkinäkastikkeessa – Spring onion curry

Intialaista ruokaa kevätsipulinipusta. (Saisikohan kameroihin tai kuvankäsittelyohjelmiin jonkin filtterin, jolla intialaisesta ruoasta tulisi esteettisen näköistä?)

Kuten olen joskus aiemminkin maininnut, mieheni perheessä monet arkiruoat sisältävät maharashtralaiseen tapaan jauhettua maapähkinää. Esimerkiksi masala baigan (munakoisosta) ja patta gobi ki sabzi (kaalista) tehdään maapähkinäkastikkeeseen, minkä vuoksi maapähkinäjauhetta on meilläkin jatkuvasti valmiina purkillinen. Maapähkinäallergikkoa en ikikuuna uskaltaisikaan kutsua meille syömään.

Tämä kevätsipulikastike maapähkinällä on todella helppo ja nopea resepti, vähän vaan pyöräyttelee sipulia pannulla ja jättää kastikkeen hautumaan. Samanlaisen kastikkeen voi valmistaa myös ohuiksi pyöreiksi viipaleiksi leikatusta parwal-vihanneksesta (pointed gourd, suomenkielinen nimi hakusessa!), kun ruoanlaiton alkupuolella lisää joukkoon myös murskattua valkosipulia. Välillä maapähkinäruokiin lisätään enemmänkin mausteita, mutta tässä on aivan perussatsi: kurkumaa, jauhettua korianteria ja chiliä.


Hindiksi tämä voisi olla hare pyaz ki sabzi eli curry vihreästä sipulista, mutta koska kukaan ei oikeasti kutsu tätä muulla kuin englanninkielisellä nimellä, otsikko jääköön englanninkieliseksi.

Kevätsipulia maapähkinäkastikkeessa (lisukkeeksi 2-3:lle)


- öljyä paistamiseen (n. 3-4 rkl)

- 1 tl mustia sinapinsiemeniä
- 1 tl juustokuminansiemeniä
- 1 nippu kevätsipulia
- 3 rkl maapähkinäjauhetta
- jauhettuja mausteita:
  • - 1/3 tl jauhettua kurkumaa
  • - 2 tl korianterijauhetta
  • - chilijauhetta maun mukaan

- 1,5 dl vettä
- suolaa


1. Pese kevätsipulit, poista juuret ja silppua sipulin koko varret 0,5-1 cm mittaisiksi renkaiksi.


2. Kuumenna öljy, lisää juustokuminan- ja sinapinsiemenet ja anna risahdella hetki.


3. Lisää kevätsipuli. Kypsennä pehmeäksi ja lisää jauhetut mausteet sekä suola.



4. Lisää maapähkinäjauhe ja vesi. Kypsytä keskilämmöllä kannen alla 5-10 minuuttia, kunnes öljy erottuu seoksesta.



5. Tarjoile intialaisten leipien kanssa.

Kevätsipulia taustallaan paprikaa ja herkkusientä jogurttikastikkeessa sekä roti-leipäsiä.

5 kommenttia:

  1. Tämä kuulostaa ihanalta! Vääntelin kerran erästä afrikkalaista reseptiä käyttämällä jauhetun pähkinän sijaan maapähkinävoita. Sitä minulla löytyy aina, mutta maapähkinöitä saati jauhetta ei koskaan. Olisiko suurikin rikos tehdä intialaisten ohjeiden kanssa sama?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomaisen hyvä kysymys, johon minulla ei valitettavasti ole kokemukseen perustuvaa vastausta! En äkkiseltään keksi, miksi ei, varsinkin jos Afrikka-kokeilukin onnistui. Pieni määrä jauhettua cashew-pähkinääkin korvataan intialaisissa resepteissä usein cashew-pähkinätahnalla.

      Maapähkinävoi maistuu noin yleisesti ruuassa minusta ehkä hiukan vahvemmin kuin jauhettu maapähkinä. Maapähkinävoita laitettaessa riittäisi varmaan puolet jauheen tilavuudesta, kun jauho on niin ilmavaa. Jos päädyt kokeilemaan, kerro ihmeessä tulokset! (Pitäisi itsekin kokeilla joskus vertailun vuoksi, onko maussa kuinka paljon eroa.)

      Poista
  2. Täytyypä ostaa seuraavalla kauppareissulla kevätsipulia ja kokeilla tätä! Valokuvaamiseen vinkiksi, oletko kokellut kuvata intialaisia ruokia posliiniastialta? Tekee mun mielestä ehkä vähän esteettisemmän näköiseksi sen mössön, kun ei heijasta :D Mutta ei tosiaan ole mitään ns. silmän ruokaa aina ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi hankkia kyllä muutama tarkoitusta varten pyhitetty nätti posliiniastia, täytyy katsella jos osuu eteen! Meidän posliinilautaset on jo siinä kunnossa, ettei niiltä kehtaa kuvailla...eikä muovikippoarsenaalikaan oikein auta. x) Pyysin anoppia tuomaan tällä kertaa Intiasta muutaman "esillepanoastian", niin jospa niistäkin olisi apua. :D

      Poista
  3. Please have a look at the link given below. Because many recipes have been told in different ways of cooking. Do see it.
    All recipes tips.
    Click here. https://mydesifood.com/

    VastaaPoista