sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Herneitä sarviapilalla maitokastikkeessa - Methi malai matar

Methi malai matar eli herneitä sarviapilalla maustetussa kastikkeessa maistuu hyvältä chapati- tai naan-leivän kanssa.
Suomalaisen keittiön kannalta tässä pohjoisintialaisessa reseptissä on muutamaa vähemmän tunnettua raaka-ainetta, kuivattuja sarviapilanlehtiä ja sokeroimatonta maitotiivistettä. Resepti on yhdistelmä useamman blogin ohjeista, erityisesti inspiroiduin Seven Spice -blogin reseptistä.

- Kuivatut sarviapilanlehdet antavat pieninä määrinä todella mukavan maun pohjoisintialaisin sabzeihin ja daaleihin (ks. esim. sarviapilalla maustettujen mung daal -linssien ohje). Sarviapila sopii erityisen hyvin tomaatti-, jogurtti- ja maito/kermapohjaisiin sabzeihin. Jos sarviapilaa tulee laittaneeksi liikaa, mausta tulee karvas.

(Ohje toimisi parhaiten tuoreilla sarviapilanlehdillä, mutta kuivat käyvät näin, kun tuoreita on harvoin saatavilla.)



Maitotiivisteen ja ruokakerman ravintosisällöt vertailussa.

- Sokeroimaton maitotiiviste (evaporated milk) on tiivistettyä maitoa, josta suurin osa vedestä on haihdutettu pois. Sitä voisi valmistaa kotonakin keittämällä maitoa pitkään hiljaisella lämmöllä noin 1/3:aan alkuperäisestä tilavuudesta.

Olen nähnyt monia methi malai matarin reseptejä, joissa käytetään sokeroimattoman maitotiivisteen sijaan ruokakermaa. Evaporated milk maistuu kuitenkin ihan omanlaiseltaan. Ravintosisällön kannalta tiivistetyssä tölkkimaidossa on vähemmän rasvaa ja enemmän proteiinia kuin ruokakermassa, mutta toisaalta enemmän maidon omaa sokeria. Kukin voi punnita edut ja haitat omalla kohdallaan.

Sokeroimatonta maitotiivistettä ei pidä sekoittaa makeutettuun maitotiivisteeseen eli kondensoituun maitoon (sweetened condensed milk), joka on paksua, äkkimakeaa ja tahmeaa ja soveltuu yksinomaan jälkiruokiin. Sekä makeuttamatonta että makeutettua maitotiivistettä on saatavilla kaikista Hakaniemen etnisistä liikkeistä eri merkkisinä.



Methi malai matar (neljälle illallisen yhtenä ruokalajina)



Sipuli-maustetahna

- 1 sipuli
- 1 tl tuoretta inkivääriä

- 2 valkosipulinkynttä
- 1 vihreä chili
- n. 12 kpl cashew-pähkinöitä

(- vettä soseuttamiseen)

Muut ainekset

- öljyä paistamiseen
- 1 tl juustokuminansiemeniä
- 4 cm pätkä kanelia tai kassiaa
- 3 kokonaista neilikkaa
- 1,5 rkl kuivattua sarviapilaa (kasuri methi)
- 2 dl makeuttamatonta maitotiivistettä (evaporated milk) tai ruokakermaa
- 2 tl korianterijauhetta

- chilijauhetta maun mukaan
- 200 g pakasteherneitä

- suolaa maun mukaan

(- päälle: tuoretta korianteria)


1. Keitä herneitä muutama minuutti ja aseta sivuun.

2. Soseuta sipuli-maustetahnan ainekset tasaiseksi tehosekoittimessa. Lisää vettä tarvittaessa soseuttamisen helpottamiseksi.




3. Paahda pannulla öljyssä kokonaiset mausteet, kunnes niistä alkaa irrota tuoksua.


4. Lisää öljyyn maustetahna. Kypsennä keskilämmöllä kannen alla välillä sekoittaen noin 15 minuuttia tai kunnes öljyä nousee seoksen pinnalle. Lisää välillä vettä tarvittaessa.




5. Murenna kuivatut sarviapilanlehdet hienommiksi. Lisää seokseen, tämän jälkeen lisää vielä maitotiiviste/kerma, korianterijauhe, chilijauhe, herneet ja suola.




6. Kypsennä noin 5 minuuttia hiljalleen usein sekoittaen, jotta maitotiiviste ei juoksetu.




7. Tarkista maku ja ripottele päälle tuoretta korianteria ennen tarjoilua.


4 kommenttia:

  1. Mun täytyy nyt nolona tunnustaa, että en tiennyt, että maitotiivistettä saa sokeroimattomanakin. Kiitoksia sivistämisestä. :-) Voisi olla ihan hyvä vaihtoehto kermalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makeuttamattomassa maitotiivisteessä on syvä, joskin - yllätys yllätys - hiukan säilötty maidon maku (en oikein keksi, miten muuten sitä kuvailisi), kannattaa joskus huvikseen kokeilla! :)

      Poista
  2. Sarviapila - ekaa kertaa näen sitä tuoreena noissa kuvissa! :-D Noita maitotiivisteitä löytyy baltialaisistakin elintarvikekaupoista, niin sokeroituina kuin sokeroimattominakin. Muistan että kun mieheni ekaa kertaa yritti ostaa niitä Suomesta, en ymmärtänyt ollenkaan mistä hän puhui ja väitin ettei moista tuotetta ole olemassakaan kun en ollut sitä bongannut. Mutta niin sitä vaan katse kiertää sen millä ei ole merkitystä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä intialaisissa kaupoissa on vihannesosastolla ihan nippuja vihreää, tuoretta sarviapilaa tuon kuivatun sijaan. Tuoreen sarviapilan tunnistaa siitä, että se näyttää todellakin aivan pikkuisilta apilanlehdiltä. Pari viikkoa sitten ainakin Indian Marketissa oli saatavilla, kun mieheni siellä kävi. Hän veikin nipun kassalle, mutta se ei koskaan löytänyt tietään ostoskassiin! Mikä pettymys! :(

      Kuivattua sarviapilaa kannattaa hankkia, minusta se on tosi hyvää! Tosin muistelen, ettei sitä suositella raskauden aikana?

      Vai löytyy baltialaisistakin kaupoista maitotiivisteitä - kiitos, mainio vinkki!

      Poista