Blogihidastelua

Tämä blogi hidastelee, tehosekoitin ei. Etualalla cashew-pähkinämakeisia ja anopin tuoma kolmen teräskulhon tarjoilusetti.

Kyllä, linjoilla ollaan edelleen kirjoitustauosta huolimatta! Anoppi ja appiukko saapuivat Suomeen kolme viikkoa sitten ja ovat vierailulla heinäkuun loppuun saakka. Kyseessä onkin siis pitemmän kaavan mukainen vierailu viiden vuoden tauon jälkeen, ja tahti on ollut sen verran kiireinen, että blogin päivitys on jäänyt vähemmälle. Reseptien ilmestyminen tänne voikin olla epätasaista vielä ensi kuuhun saakka.

Anoppi on luvannut opettaa perinteensä mukaisesta ruoanlaitosta kaiken, mitä vaan tahdon oppia. Nyt on siis loistava tilaisuus saada kotioloissa testattuja reseptejä kehiin. Muutama päivä sitten anoppi neuvoi, kuinka inhokistani karvaskurkusta eli karelasta saadaan syötävää, suorastaan herkullista sabzia – jonka kyseisen pistävän karvaan vihanneksen tuntevat tietävän olevan aikamoinen temppu! Anoppini reseptillä pieneksi pilkottu karela kypsennettiin runsaasti maustetussa korianteri-sipuli-valkosipuli-maapähkinäkastikkeessa, eikä karvaasta mausta ollut enää jälkeäkään.

Tulihan Intiasta ruokaan liittyviä tuliaisiakin: appivanhemmilta sain muun muassa pyytämäni uuden tehosekoittimen eli mixien vanhan ja jo hitusen reistailleen tilalle. Uusi Kenstar on toiminut moitteettomasti, ja suosittelenkin intialaisen tehosekoittimen hankintaa kaikille intialaisen ruuan kotikokeille: tomaatti-sipulikastikkeet, maapähkinäjauheen ja kaikenlaiset chutneyt saa tällaisella masiinalla vaivattomasti ja nopeasti aikaiseksi.

Kävelyllä anopin kanssa Laajasalossa viime viikolla.

Appivanhempien kanssa on käyty kävelyllä tarkoituksena hiukan kohentaa appiukkoni terveyttä. Apen diabeteksen vuoksi riisi, peruna ja valkoinen vehnä sekä kovin öljyiset ruokalajit ovat pannassa, joten itsekin olen viime aikoina kokeillut valmistaa mahdollisimman vähähiilihydraattista, kuitu- ja proteiinipitoista intialaista tai ainakin intialaisvaikutteista kasvisruokaa. Uusia reseptikokeiluja tulee tänne blogiinkin aikanaan.

Appivanhemmat häämatkallaan lähes 40 vuotta sitten.

Intialaisen ruoan raaka-aineita muista etnisistä liikkeistä

Alanyan linssi- ja papuvalikoimaa.

Tänään katsaus muutamaan etniseen ruokakauppaan, joissa käyn säännöllisesti.

Laajimmat intialaisten raaka-aineiden valikoimat löytyvät ehdottomasti Helsingin Hakaniemestä Hämeentien erikoisliikkeistä. Jokaisen intialaisen ruoan ystävän kannattaa käydä niissä hankkimassa varsinkin ne tarvikkeet, joita ei saa Suomessa lainkaan muualta, kuten sambar masala - ja rasam powder -maustesekoitukset sekä tuoreet currynlehdet ja monet intialaiset vihannekset. Tamarind Heaven -blogissa on edelleen ajankohtainen kiinnostava esittely suosituimmista myymälöistä, joiden valikoima on viime vuosina laajentunut entisestään. Vastaavia liikkeitä on hiljattain ilmestynyt myös Ruoholahteen ja Espooseen.

Mikäli intialaista kauppaa ei kuitenkaan ole naapurustossa, kannattaa tarkistaa muut etniset ruokakaupat ja hyödyntää niiden tarjontaa. Esimerkiksi Itäkeskuksen turkkilaiset liikkeet ovat tässä avuksi.

Idän tähdet – etniset ruokakaupat Alanya ja Mango

Asuimme mieheni kanssa pitkään Itä-Helsingin perukoilla vain muutaman metropysäkin päässä Itäkeskuksesta, ja Puotinharjun ostoskeskuksen eli Puhoksen dekadentti charmi puri ilmeisesti siinä määrin, että muutettuamme maantieteellisesti lähemmäs keskustaa olemme edelleen käyneet Itis-reissun yhteydessä ostoksilla idän etnisissä marketeissa, jos Hakaniemeen asti ei jaksa erikseen vaivautua. 

Tosiasiassahan tuo Itiksen vieressä kohoava hiirenharmaa betoniloossi ei koskaan kauneudella koreillut.

Puotinharjun ostoskeskus Puhoksen Stoan-puoleinen pääty.

Mutta älkäämme vaipuko epätoivoon, sillä Puotinharjusta nousee kaksi ruoanystävän keidasta, joista saa perusaineksia myös intialaiseen ruoanlaittoon!

Alanya Oriental Foods

Sisäänkäynti on kuvasta nähden oikealla.

Turkkilaisen Alanyan, entisen Mandalinan tunnistaa jo kaukaa kirkkaanoransseista plakaateista. Asiakassisäänkäynti kauppaan on parkkipaikan puolelta. Alanya on erikoistunut turkkilaisiin raaka-aineisiin, mutta viime aikoina valikoimiin on tullut monia samoja raaka-aineita kuin Hakaniemen intialaisiin liikkeisiin, ja onhan turkkilaisessa ja intialaisessa keittiössä valmiiksikin jo monia yhtäläisyyksiä. Sanottakoon silti jo, että täältä saa hyvin bulkkitavaraa, kuten linssejä ja basmatiriisiä, mutta ei juurikaan intialaisia erikoisuuksia. 

Nykyään käyn Alanyassa tavallisesti vihannesosaston ja erityisesti tuoreiden yrttien, korianterin ja mintun vuoksi, joiden takia en yleensä jaksa vierailla Hakaniemessä asti. Tuoreosasto sijaitsee erillisten ovien takana kaupan vasemmassa takanurkassa. Kun viimeksi tarkistin, myyjä kertoi Alanyaan tulevan tuoreita vihanneksia kerran viikossa keskiviikkoisiin. Kuten etnisissä liikkeissä yleensä, vakioasiakkaat tietävät asioida kaupassa vihannessatsin ollessa freesseimmillään, ja tuoretavara on yleensä jo lopussa tai ainakin nahistuneen oloista muutamaa päivää ennen uuden erän saapumista. Ajoita siis visiittisi oikein.

Peräti 1000 neliömetrin kokoisesta liikkeestä löytyy normimarkettia edullisemmin isoissa pakkauksissa myös monia intialaiseen ruoanlaitton tarvittavia perusmausteita sekä pähkinöitä, kuten manteleita, seesaminsiemeniä ja cashew-pähkinöitä. Kaupassa ei näyttänyt olevan esimerkiksi hajupihkaa, kuivattuja punaisia chilejä tai intialaisia leipäjauhoja, mutta tamarindipaloja, kikhernejauhoja, gheetä eli kirkastettua voita ja muutamia brittiläisiä Patak’s-pikkelssejä olisi ollut tarjolla, samoin kuin turkkilaista versiota vermicelli-nuudeleista (jotka eivät olleet aivan yhtä henkäyksenohuita kuin jotkut Hakaniemestä löytämäni, mutta oikein kelpoja silti) sekä mung daal -, masoor daal - ja chana daal -linssejä ja erilaisia kuivia ja säilöttyjä papuja. Toor daal -linssejä ei sen sijaan ole valikoimissa lainkaan! Laitoin asiasta hiljattain palautetta Alanyan verkkosivujen kautta, ja toivon heidän ottavan toiveeni huomioon. 

Alanyan hyllyjä.

Basmatiriisiä oli pariakymmentä eri laatua, mutta peri-intialaista sona masuria Alanyasta ei saa. Alanyasta ei myöskään kannata kuvitella löytävänsä valmista paneer-juustoa: kaikki turkkilaiset juustot sulavat pannulle, jos niitä koittaa kypsentää. 

Tarjonnan rajallisuus on ymmärrettävää, sillä Alanya on pohjimmiltaan turkkilainen liike eikä edes yritä poiketa liikaa alkuperäisestä fokuksestaan. Alanyan erikoisuuksista mainittakoon tuore baklava, laaja turkkilaisten keksien ja valmismakeisten valikoima, monipuolinen maitotuotehylly ja turkkilainen sisustus- ja lahjatavaraosasto. Keittiötarvikkeista myynnissä oli muun muassa painekattiloita. Kaupassa on myös suuret pakaste- ja lihaosastot, joista jälkimmäisessä kasvissyöjä ei tosin asioi lainkaan, joten olen jäävi arvioimaan sen valikoimaa. Pakastettu okrakin on tähän asti ollut melkoinen pettymys, joten ostan sitä vain tuoreena silloin, kun löydän.

Alanya lienee Suomen suurin etnisen ruoan myymälä, ellei nyt esimerkiksi Turusta löydy varteenotettavaa kilpailijaa. Se on myös siistein ja puhtain etnisen ruokatavaran liike, jonka olen tähän asti nähnyt. Alanyassa on joka kerta hauska kierrellä ja ihastella korkeiden hyllyjen välissä rauhassa erilaisia jännittävän näköisiä turkkilaisia säilykkeitä, kuten nyt nämä pähkinät sokeriliemessä.

Eiks tää ookkin nätti? Haluan ostaa nämä ihan joka kerta, mutta en
varmaan kehtaisi ikinä syödä, kun sittenhän purkin ulkonäkö menisi pilalle.

Asiakaspalvelu Alanyassa on tavallisesti oikein ystävällistä, henkilökunta auttaa mielellään jonkin tuotteen ollessa hukassa ja Hakaniemestä poiketen kassahenkilötkin hallitsevat varsin sujuvan suomen kielen. Kauppa huolehtii siitä, että hyllyissä ei ole vanhentuneita tuotteita (kerran satuin onnekkaana asioimaan kaupassa silloin, kun turkkilaisen jogurtin parasta ennen -päiväys oli käsillä, ja kukin ostaja sai kaupan päälle ison purkin jogurttia mukaansa.) Tällä kertaa löysin Alanyasta tuoretta okraa ja muutaman vihreän chilin, sekä erään tuotteen, jota olinkin etsinyt jo pitkään: kasvissyöjille sopivaa, ilman liivatetta valmistettua mansikanmakuista hyytelöainesta, jota voi käyttää trifle-kerrosjälkkäriin! Muutamaa päivää aiemmin olin napannut mukaani jo granaattiomenaa, joka oli varsin edullisessa tarjouksessa, sekä jättikokoisia purkkejä säilöttyjä kikherneitä.

Kasvis-Jell-O.

http://www.alanyaorientalmarket.fi/

Elintarvikeliike Mango

Ei, ei se vaatekauppa.

Aivan Alanyan lähistöllä sijaitsee hiukan kompaktimpi etninen elintarvikepuoti Mango, joka niin ikään on laajentanut vuosien varrella entisen Fazer-musiikkikaupan tiloihin ja jossa Alanyan tavoin on hyvä valikoima Lähi-Idän ja Aasian keittiöissä käytettäviä mausteita, linssejä, papuja ja pähkinöitä. Jos korianteri on päässyt Alanyasta loppumaan, käyn yleensä vielä tarkistamassa, olisiko sitä Mangossa tarjolla. Kauppa on myös omien vanhempieni suosiossa aina Helsingin-vierailujen aikaan, ja henkilökunta on täälläkin valmis auttamaan suomalaista ostajaa kielitaitonsa rajoissa. Mainittakoon, että myös käteisostoksista olen Mangossa saanut aina asianmukaisen kuitin, mikä ei ole itsestäänselvyys joissakin muissa liikkeissä (joihin en enää roposiani kannakaan).

Niin Mangon kuin Alanyankin valikoima painottuu akselille Turkki-Lähi-Itä-Afganistan, mutta pohjoisintialaiseen ja pakistanilaiseen ruoanlaittoon löytyy välineitä molemmista, varsinkin lihansyöjille. Mangossa oli tarjolla lähes kaikkia samoja perustarvikkeita kuin Alanyassakin, ja niiden lisäksi muutamia pikkusuolaisia Haldiram’s-sekoituksia ja ruusuvettä. Peruslinssien lisäksi bongasin myös sekä kokonaisia että halkaistuja, kuorimattomia urad daal -linssejä, jotka oli suomenkielisellä tarralla erheellisesti nimetty mung-pavuiksi (alkuperäinen nimi löytyi kyllä pakkauksesta englanniksi). Mangosta löytyi myös useampaa merkkiä kuivattuja sarviapilanlehtiä eli kasuri methiä sekä muutamia pohjoisintialaisia maustesekoituksia lähinnä liharuoalle. Mangossa myydään myös autenttisen oloisia turkkilaisia leipiä, joita voisi varmaankin käyttää normikaupan naan-leivän tai itsetehdyn rotin korvikkeena. Olen maistanut Mangon leipiä joskus vuosia sitten ja todennut ne ainakin silloin maukkaiksi. (Myös Alanyasta saa saman tyyppistä leipää, mutta itse en ole niitä kokeillut.)

Mangon liiketilat jatkuvat vielä oikealle sekä päädyssä syvennykseen.

Mangon vihannesosastolla oli tällä kertaa vihreitä keittobanaaneja ja pitkiä vihreitä haricot-papuja, joita molempia nappasin mukaani. Muuten vihanneshyllyissä olikin käyntin aikaan vain perustavaraa: myös sipulit, valkosipulit ja inkiväärit olisi halutessaan saanut hankittua joko Alanyasta tai Mangosta, mutta taidan ostaa ne edelleen mieluummin lähikaupastani.

Mangosta bongasin myös hauskan uuden tuttavuuden: basmatiriisiä diabeetikoille, kuvassa ylähyllyllä. Intiassahan diabetes on viime vuosikymmeninä yleistynyt lähes epidemiaksi, ja myös appiukkoni kärsii kyseisestä sairaudesta. Näyttää siltä, että diabetekseen liittyvä markkinarako on nyt huomattu.

Molemmissa liikkeissä kauppiaat esittivät toiveen, ettei tuotteiden hintoja
jäisi valokuviin näkyviin. Ne pitää siis käydä toteamassa itse. :)

Mutta tässäpä jotakin ilahduttavaa ei-diabeetikoille: sehän on jalebi-makeinen, tuoreena, Suomessa! Tai oikeastaan se lienee samaisen makeisen hiukan erilainen alkuperäisversio, mutta näitä joskus syöneenä voin vakuuttaa, että maku on lähes identtinen. Times of Indian toimittaja on perehtynyt jalebin matkaan Lähi-Idästä Aasiaan.

Uppopaistettu ja sokeriliemessä liotettu jalebi.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin:

Laulu kauniista jalebi-myyjättärestä (Double Dhamaal). Vyötärönseudusta päätellen myyjätär ei ole itse syönyt lainkaan omia jalebejaan.

P.S. Jos pääkaupunkiseutu on liian kaukana eikä muitakaan etnisiä myymälöitä ole lähistöllä, kannattaa tsekata myös Punnitse ja Säästä -ketju, jonka valikoima on viime vuosina parantunut valtavasti. Ainakin suurimmissa liikkeissä on jo pitkään ollut myynnissä myös hajupihkaa.

***

Lista lukijoiden suosittelemista etnisistä ruokakaupoista ja muita vinkkejä:

- Minoo Market, Malmi, Helsinki (turkkilainen liike)

- Myös Ruohonjuuresta löytää linssejä, mausteita ja mm. kikhernejauhoja

- Garam Masala -blogin postaus intialaisista ruokakaupoista

***

Mistä muualta olette löytäneet intialaisen ruoan raaka-aineita?

Kun elämä antaa sitruunoita

Vaatimaton keittiö amerikkalaiseen NRI-tyyliin (classybro.com).

Blogin tauko on venähtänyt jo luvattoman pitkäksi – pahoitteluni siitä! Mielelläni syyttäisin viivästyksestä muuan akateemista lopputyötä, joka sekin kaipailee kirjoittajaansa. Keskittymistä graduun taas voisi edesauttaa, mikäli ymmärtäisin lopettaa pätkätöiden tekemisen, mutta minkäs teet: en osaa enää olla poissa työelämästä. Onneksi tarjolla on toistaiseksi ollut kiinnostavia työtilaisuuksia.

Lähestyvä valmistuminen ja erään elämänvaiheen päätös saa ihmisen luontevasti miettimään olemassaoloaan uudella tavalla. Tämänkertainen kirjoitus ei käsittelekään niinkään reseptejä, vaan elämän (oikeammin keittiön) järjestämistä. Olen jo jonkin aikaa pyrkinyt suoraviivaistamaan kotimme olemusta, mikä on minulle lähtökohtaisesti vierasta, sillä luontainen asuinympäristöni tila on aina ollut jonkinasteinen luova kaaos.

Pätkätöiden, opintojen, niiden oikeiden töiden hakemisen, vapaa-ajan ja jonkinmoisen itsensä kehittämisen yritysten keskellä erään asian kuitenkin ymmärtää nopeasti: aikaa ei ole tuhlattavaksi, kun ihminen saapuu kotiin. Toimiva ja hyvin järjestetty koti mahdollistaa arkiaskareiden sujuvuuden ja estää sen, että kotiin päästyään sitä käyttäisi aikaansa täysin turhiin toimiin, kuten ylimääräisten tavaroiden siirtelyyn paikasta toiseen, kun oikeaa kattilaa ei tahdo löytyä tavaranmäärän takaa, tai kaupassa käymiseen, kun huonosti järjestelty keittiön kuivakaappi on nielaissut uumeniinsa raaka-aineet, joita olisi itse asiassa ollut kotona jo valmiina.

Erään keittiön tarina

Ensi kerran tulin vakavasti ajatelleeksi keittiön uudelleenjärjestystä muuton yhteydessä. Vaihtaessamme asuntoa vuodenvaihteessa yksi alkuperäisistä kriteereistäni oli, että tulevan keittiöni olisi oltava entistä suurempi, sillä oikeasti tarpeellisten ja käytössä olevien tarvikkeiden lisäksi kamppailin vanhassa asunnossamme ylimääräisten kattiloiden (muun muassa erityisen parsalle tarkoitetun korkean kattilan), uunivuokien, blenderien ja sauvasekoittimien, kahden vispilän, eriparisten mukien ja eri sarjoihin kuuluvien juomalasien, espressokoneen (emme edes juo suodatinkahvia), vedenkeittimen (edelleen käyttämätön ja paketissaan), muffinivuokien, kolmen eri hot-potin eli chapatteja lämpimänä pitävän astian (yksi riittää mainiosti), ylitsepursuavan lautasliinavaraston (mistä ihmeestä niitä oikein kertyykään, ja miksei niitä koskaan tule käytettyä?), kaulimien, paistinlastojen, eri mallisten kauhojen (heitin kyllä muuan hellalla sulaneen muovikauhan pois) ja pakasterasioiden (ne lisääntyvät salaa pimeässä - onko pahempaa keittiövitsausta olemassakaan?) sekä tietenkin ruokatarvikkeiden, kuten mausteiden (tunnustan, etten ole vielä kertaakaan kokeillut idli-masalaa), eri muotoista pastaa sisältävien pussien, käyttämättömäksi jääneiden maustettujen teelaatujen (ne eivät sovi chaihin), kahden hunajatölkillisen (kas tässä toinen raaka-aine, joka ei toimi chain kanssa), tomaattipyreen (kun sellainen kuulemma kuuluu jokaiseen kuivakaappiin), soijarouheen (kasvissyöjän klassikko, mutta itse laitan soijaruokia erittäin harvoin), vierasvaraksi hankittujen keksien, kuivahedelmien, kahden kilon riisijauhopussin (on minun jo pidemmän aikaa pitänyt tehdä tästä eteläintialaisia chakkaluja), kuivattujen kidney-papujen (säilykkeet ovat helpompia eivätkä vaadi etukäteissuunnittelua) ja valmiskiisselipulverin (täh?) kanssa. Siivouksen yhteydessä löysin kaapeista muun muassa neljä purkkia ruokasoodaa ja kolmea eri leivontakaakaota. Meillä on myös gheetä eli kirkastettua voita noin pataljoonan tarpeisiin.

Oman haasteensa keittiön ylläpitämiseen tuo se, että meillä laitetaan ruokaa kahdesta eri kulttuurista, joten kaapissa tulee hyysättyä samaan aikaan varsin monenlaista ruokatavaraa ja keittiövälinettä. Myös keräilijänvaisto ohjaa haalimaan keittiön täyteen ”kaikkea, mitä nyt voisi joskus tarvita” ja opiskelijabudjetti taas työntämään ruokaa kärryyn kerralla usemman tölkin silloin, kun se on kaupassa halvimmillaan (tämä on syy muun muassa siihen, että meillä on näin marraskuussa kaapissa kaksi litraa pian vanhaksi menevää vaaleaa glögijuomaa viime joulunpyhien alennusmyynnin jäljiltä).

Joka tapauksessa olin jo etukäteen innoissani, että asunnon vaihdon myötä saisin tietenkin entistä suuremman ja toimivamman keittiön sekä Täydellisesti Järjestellyn Ruokakaapin (TM), jossa tilan puute ei enää olisi ongelma. Varmasti myös parsakattilani mahtuisi arvoiselleen paikalle!

Täysin suunnitelmien vastaisesti päädyimme sitten tietenkin muutoin oikein viehättävään huoneistoon, jossa on – voi kyllä – keittiökomero, joskin suurehko sellainen.

Bloggaajan oma keittiö ennen muuttoa sisään asuntoon.

Kesän Intian-reissulta oli sitten pakko tuoda sekä cashew-pähkinämakeisia että huoneenlämpöä kestäviä ladduja (kotiin tultuaan niitä ei raaski syödä, koska tietää niiden silloin loppuvan), pikkelssejä (jääkaapissa jo vuoroaan odottavien seuraksi), suolattuja pistaasipähkinöitä (olisin oikeastaan halunnut niitä tavallisia), kotitekoisia mausteita iso satsi seuravaan vuoden tarpeisiin (riittäisi kahdeksikin...) sekä 20 pussia Bru-kahvia (mutta yksi pussi on vain 50 grammaa!). Tällä hetkellä tilanne onkin se, että ylimääräiset daalit ja muut kuiva-aineet ovat makuuhuoneemme lipastossa. Ratkaisu kai sekin?

Kriisi

Hiljattain ymmärsin, että olin lähtenyt lähestymään ongelmallista yhtälöä väärästä päästä.

Syynä kaaokseen ei ollutkaan liian vähäinen tila, vaan aivan liian suuri määrä tavaraa.

Ja tässä kultainen ajatus, jonka bongasin eräästä kodin järjestykseen tähtäävästä blogista: aivan kaikkea ei ole tarpeen pitää kotona jatkuvasti.  Sen sijaan, että varautuisi jatkuvasti maailmanlopulliseen ruokapulaan gourmet-menulla, voi haastaa itsensä ja kehitellä jotakin uutta käsillä olevista aineksista. On sitä paitsi ihan OK ja suorastaan suositeltavaakin ostaa jotakin vasta silloin, kun sitä oikeasti tarvitsee, tai siis vasta tarpeen ollessa välitön: olet päättänyt tehdä illalla ranskalaista ruokaa, joten tarvitset timjamia. Minä en esimerkiksi koskaan tarvitse timjamia, joten ei sitä olisi ollut syytä hankkia maustekaappiin vain kokoelman vuoksi, hyvän tarjouksen takia tai siksi, että ajattelin hyllyssä nököttävän timjamin jotenkin maagisesti tekevän minusta paremman ruoanlaittajan.

Todellisuudessahan halusin kyllä olla ihminen, joka käyttää sujuvasti kuivattua timjamia ja muita yrttejä. Koska en silti ole, ylimääräisiä mausteita oli aivan turha haalia käyttämättömiksi kaappiin syyllisyyttä aiheuttamaan. Menetin timjamin vuoksi tilaa, rahaa ja palasen mielenrauhastani aina, kun näin sen hyllyssäni.

Helppo ratkaisu olisi varmaankin ollut sysätä ylimääräiset tarvikkeet jonkun toisen vaivoiksi (tai iloksi). Mielestäni oli kuitenkin tärkeää, että otan vastuun ostoksistani: täysin syömäkelpoista ruokaahan heitetään länsimaissa jo pois valtavia määriä. Kaikenlaisesta ostamisesta on sen sijaan tehty psykologisesti helppoa. Suoranainen tuhlauskaan ei ole niin tuomittavaa, kun sitä näyttävät tekevän kaikki muutkin.

Omalla kohdallani totesinkin, että mikäli luovuttaisin ja kärräisin soijarouheen kasvissyöjätutulle, lahjoittaisin riisijauhon andhralaisille ystävilleni ja kippaisin glöginloput heikkona hetkenä salaa viemäriin, pääsisin turhan helpolla enkä todennäköisesti oppisi kokemuksesta mitään. Sen sijaan haluan kohdata keittiökomeroni edessä olevan haasteen ja valmistaa käytettävissä olevista aineksista jotakin uutta, jotta muistaisin seuraavan kerran hillitä itseni ruokakaupassa sekä oppia prosessissa hiukan monipuolisemmaksi ruoanlaittajaksi.

Kohti luovaa keittiöminimalismia

Kesätyöni loputtua solminkin itseni kanssa sopimuksen käyttää ruoanlaittoon mahdollisimman usein vähintään yhtä ”ylimääräistä” raaka-ainetta. Olin mahdottoman ylpeä hoksatessani, että voin tehdä kekseistä, kuivahedelmistä, kaakaosta, voista ja agavesiirapista jääkaappikakun (suosittelen!), valmistaa manteleista ja hunajasta hunajapaahdettuja pähkinöitä ja käyttää kuviopastaa, tomaattipyreetä, soijarouhetta ja ylimääräisiä mausteita minestronekeittoon tai soijabolognaiseen – aivan tavallisia reseptejä, joita en vain ollut tullut ajatelleeksi, sillä keittiökaaoksessa ei näe metsää puilta. Espressokone myytiin sekin jo kirpputorilla, ylimääräisiä ruoanlaittovälineitä taas annoin veljelleni ja kierrätykseen.

Ja kun saan käytettyä soijarouheen loppuun, en osta uutta, ennen kuin sitä aidosti tarvitsen. Kaapissa on aina niin paljon kaikkea muuta syötävää, ettei hätävaraksi ostamisessa ole itselleni tämän kyseisen raaka-aineen kohdalla mitään järkeä. Sen sijaan minulle on varsin arvokasta saada a) maukasta ruokaa lautaselle, b) tilaa ja selkeyttä kaappiin tuhlaamisen välttämiseksi ja c) aikaa muuhunkin kuin ylimääräiseen tavaraan kompasteluun.

Vaikka tilanne ei olisi päässytkään näin pahaksi, epäilen, että monella muullakin on hyllyjensä kätköissä muutamia näennäisen tarpeettomia ruoka-aineita, tai ainakin liian täyden tuntuiset kaapit. Sama pätee varmasti myös pakastimeen. Kannustan hakemaan lisäinspiraatiota keittiön tyhjentämiseen googlaamalla esimerkiksi ”use up pantry items”. Asiasta on kirjoitettu aiemmin muun muassa täällä:

http://smallnotebook.org/2012/05/07/use-up-the-pantry-clutter/

ja täällä:

http://www.keeperofthehome.org/2012/06/the-benefits-of-eating-down-the-pantry.html.

Jos kaapeissa majailee ylimääräisiä taikka pian vanhaksi meneviä ruoka-aineita, joista haluaisi kernaasti eroon, voi koettaa etsiä kirjoittamalla hakukoneeseen raaka-aineiden nimet englanniksi + recipe.

Siispä: kun elämä antaa sitruunoita, tee niistä jotakin. Ihan mitä vaan. 

Seuraavalla kerralla muistatkin jo ostaa sitruunoita vasta silloin, kun niitä oikeasti tarvitset.

"Out of station"

Terveisiä varsin aurinkoisesta Hyderabadista! Vietämme P:n kanssa täällä kesälomaa 6.7. asti. Anoppila onkin jonkin aikaa aivan täynnä ihmisiä, joten tietokoneelle ehtii harvoin. Uusia postauksia näin ollen luvassa todennäköisesti vasta heinäkuussa - siihen asti nautin Intian antimista, kuten tästä matki kulfista eli rustiikkisesti saviruukusta tarjoillusta kulfi-jäätelöstä sekä käynnissä olevasta mangosesongista.


Jäätelö täytyy syödä nopeasti, kun sisällä on illallakin lämmintä vaatimattomat 31 astetta.

 Hyvää kesää myös sinne koti-Suomeen!

Tervetuloa!

Tervetuloa tuoreeseen intialaisen kasvisruoan blogiini! Täältä löydät reseptien lisäksi jatkossa myös vinkkejä intialaisen ruoan vasta-alkajille ja vähän kokeneemmillekin. Suuri osa ruokaohjeista soveltuu myös vegaaneille.

Intialainen ruokakulttuuri tarjoaa mahdollisuuksia, haasteita ja joskus yllättävää helppoutta. Aluksi ruoan mausteet, raaka-aineineet ja niiden käyttämisen tavat saattavat kuulostaa erikoisilta. Monet niistä ovat kuitenkin myös terveellisiä ja yllättävän edullisia, siis oikein sopivia esimerkiksi opiskelijabudjetille sekä kasvissyöjän täysipainoiseen ruokavalioon. Toisaalta raaka-aineita saattaa löytyä kaapistasi jo valmiina: tarvittaessa intialaisen aterian saa kasaan vaikka vehnäjauhoista, perunasta ja herneistä.

Blogin tausta

En tiennyt mitään intialaisesta ruoasta, kun aloin soluasuntoni keittiössä laittaa sitä vuonna 2006 nykyisen aviomieheni P:n resepteillä. Pikku hiljaa yhä useampi erikoinen nimi pakkauksessa alkoi avautua ollessani ostoksilla Helsingin Hakaniemessä Hämeentien aasialaisissa ruokakaupoissa. Ruokakärpänen puri toden teolla muutaman vuoden kuluttua, kun olin jo oppinut lisää intialaisen ruoanlaiton perusteista. Siitä lähtien olen tarkkaillut mieheni sukulaisten ruoanlaittoa, lukenut keittokirjoja, lisännyt ruoka-aineita ja jättänyt niitä pois, googlannut ja vertaillut reseptejä, pyytänyt ruokaohjetta hyvän aterian jälkeen, pohtinut epäonnistumisia ja iloinnut erityisesti siitä, jos joku muukin on nauttinut laittamastani ruoasta.

Opettelen itsekin yhä intialaisen ruoan laittamista ja yritän laajentaa osaamistani. Uskon, että mitä tahansa voi oppia, vaikkei sitä olisi aluksi osannutkaan. Päätin aloittaa ruokablogin, koska omalta osaltani halusin lisätä kasvisruoan suosiota ja mahdollisuuksia laittaa terveellistä, edullista ja maukasta ruokaa kotona. Toivon, että joku löytäessään blogini inspiroituu kokeilemaan oudolta kuulostavia mausteita ja raaka-aineita vaikka yksi kerrallaan. Erityisesti toivon saavani lukijoita, jotka olivat kuin minä kuusi vuotta sitten ja joille intialainen ruoka ei vielä ole se tutuin ruoanlaiton muoto. Samalla kuulisin kommenttiosiossa oikein mielelläni myös niistä, joille tästä ruokakulttuurista on kertynyt kokemusta. Reseptejä on hyvä muokata omaan suuhun sopiviksi erityisesti tulisuuden osalta, mutta niitä saa varioida myös muuten: onhan myös jokainen nyt klassikkona tunnettu resepti kautta historian syntynyt kokeillen, moni niistä täysin vahingossa.

Mikä sitten on autenttista intialaista ruokaa? Mieleni tekee toki itsekin pyrkiä jonkinasteiseen aitouteen, mutta välillä olen hylännyt perinteisen tavan tehdä asioita. Intiassa raaka-aineet ovat mykistävän tuoreita, mutta ayurveda-kerettiläisenä tunnustan itse käyttäväni mielelläni vihanneksia pakkasesta ja papuja säilykepurkista niiden edullisen hinnan, säilyvyyden ja helppouden vuoksi, vaikka ravintosisältö ei koskaan yllä aivan samalle tasolle kuin tuoreissa raaka-aineissa. Arkireseptini sisältävät lisäksi vihreiden chilien sijaan yleensä chilijauhetta, ja sitäkin varsin hillitysti. Ainoa ainesosa, jota en halua ruoassa käyttää, on suomalaisten naistenlehtien "intialaisissa resepteissä" usein nähty kasvisliemikuutio. Tällainen maultaan hallitseva lisäys muuttaa koko ruoan maun kovin yksiulotteiseksi, siispä se saa jäädä marketin hyllylle.

Intialaisen ruoan tyhjentävä määrittely on mahdotonta jo siksi, että maassa alueelliset ruokaperinteet eroavat suuresti toisistaan. Mieheni suku on kotoisin Pohjois-Intiasta Rajasthanin osavaltiosta, mutta hänen äitinsä vanhemmat asuvat Maharashtran osavaltiossa ja perhe itse on viettänyt koko ikänsä etelässä, Andhra Pradeshin pääkaupungissa Hyderabadissa. Niinpä heidän kotonaan on syöty sekä perinteisiä marwari-tapaan valmistettuja kotiruokia ja maharashtralaisia maapähkinän makuisia sabzeja kuin eteläintialaisia aamiaisia. P:n kaksi siskoa ovat lisäksi tahoillaan naimisissa eteläintialaisten miesten kanssa, joten heidän päivittäin valmistamansa ruokalajit ovat saaneet hyvin suoria vaikutteita andhralaisesta keittiöstä. Hyderabadissa monet muslimien suosimat ruokalajit, erityisesti biryanit, ovat nekin tuoneet oman lisänsä paikalliseen juhlaruokaperinteeseen. Kun tähän yhtälöön lisätään vielä yksi suomalainen ruoanlaittaja, saadaan usein aikaan todellista ruokakulttuureja sekoittelevaa ruokaa.

Mangojauhetta?

Blogin nimi tulee amchur-nimisestä intialaisesta mausteesta. Jo ajatuksena amchur eli mangojauhe (tarkemmin sanottuna dried and powdered unripe mango) kuulosti aikoinaan niin hassulta, että siitä tuli minulle intialaisen ruokakulttuurin erikoisuuksien symboli. Tästä huolimatta en käytä mangojauhetta kovinkaan usein, mutta muutama amchurilla höystetty resepti on toki tulossa.

Pyrin saamaan tänne näin alkuun joitakin eniten käyttämiäni reseptejä aina sitä mukaa, kun opiskelukiireeni antavat myöten.

Jos kokeilet blogin reseptejä, ole kiltti ja jätä kommentti!