lauantai 30. marraskuuta 2013

Maustettu manna-aamiainen – Rava upma

Upmaa ja tamarindipikkelssiä.

Upma on Etelä-Intiasta laajalle levinnyt aamiaisruokalaji, joka valmistetaan useimmiten mannasuurimoista (hindin sooji, tunnetaan myös nimellä upma rava). Pehmoinen upma on kyllin täyttävä kevyeksi lounaaksi, ja laiskoina hetkinä upmaa onkin tullut varmaan syötyä enemmän kuin laki sallii (varsinkin silloin, kun P oli armeijassa ja majailin parikin viikkoa putkeen yksin kotona)...

Intialaiset tekevät upmasta usein kuivahkoa. Meillä sitä syödään hitusen juoksevampana ja puuromaisempana, sillä kuivana sen syöminen tuntuu suorastaan työläältä – mutta kukin tavallaan. Autenttisimmillaan upmaa nautitaan kookoschutneyn kanssa, jonka virkaa toimittaa taloudessamme maustamaton jogurtti. Koska upma ei sinänsä ole erityisen voimakkaan makuista, kuuluu 
sen kanssa mielestäni oleellisesti myös jokin pikkelssi. 

Upman loiston hetki kansainvälisen kulinarismin lavalla oli mumbailaisen kokin Floyd Cardozin voitto amerikkalaisessa Top Chef Masters -finaalissa sieniä ja kookosmaitoa sisältävällä upmalla! Cardozin resepti löytyy täältä.


Upma kahdelle



- öljyä paistamiseen

- raijeera (juustokuminansiemeniä ja mustia sinapinsiemeniä)
- 6-10 kpl currynlehtiä (kariyapak)
- 1 vihreä chili pilkottuna
- 1 tl urad daal -linssejä
- kourallinen maapähkinöitä
- 1 pieni sipuli silputtuna
- ½ iso tomaatti kuutioituna
- 1,5 dl mannaryynejä
- 6-7 dl vettä
- suolaa

1. Anna raijeeran poksahdella hetki kuumassa öljyssä ja lisää sitten maapähkinät, urad daal -linssit, pilkottu chili ja currynlehdet. Kypsennä, kunnes urad daal on saanut pintaansa hiukan vaaleanruskeaa väriä.

2. Lisää sipulisilppu. Kuullota.

3. Lisää tomaatit. Kypsennä pehmeäksi.

4. Sekoita mannaryynit vihanneksiin ja anna paistua hetki. *)

5. Lisää vesi sekoittaen jatkuvasti, jotta upmaan ei muodostu klimppejä. Mausta suolalla.

6. Hiljennä lämpöä hiukan ja anna upman hautua kannen alla välillä sekoittaen, kunnes upma on kypsää ja haluamasi paksuista.

7. Tarjoile heti valitsemiesi lisukkeiden kanssa.


*) Huom. upman voi valmistaa myös lisäämällä vihanneksiin ensin veden ja kuumentamalla sen kiehuvaksi sekä lisäämällä tämän jälkeen mannaryynit varovasti sekoittaen. Pidän kuitenkin ensiksi mainitusta tavasta enemmän, koska ryynit saavat silloin tilaisuuden imeä itseensä seoksen makua.


---


Ideoita upman variointiin


- masala upma eli mausteinen upma: lisää tuoretta inkivääriä antamaan makua sekä ripaus kurkumajauhetta paistamisen yhteydessä saadaksesi hauskan keltaista upmaa


- ”rikkaampaan” upmaan sopivat myös porkkana ja peruna

- pikaupmaan voi lisätä mitä tahansa, esimerkiksi pakasteporkkanaa, hernettä tai maissia

- cashew-pähkinät maistuvat herkullisilta upmassa maapähkinöiden rinnalla tai niiden tilalla

- sitruunamehu ja korianteri sopivat hyvin kuivan upman maustamiseen

- rava upmalla voi myös täyttää dosia eli riisi-linssilettusia

2 kommenttia:

  1. Minä en ole jostain syystä oikein koskaan tykästynyt perinteiseen upmaan. Variaatiot (semiyasta, pohasta jne.) valmistetut maistuvat kyllä. :-)

    Käytätkö muuten ihan tavallisia suomalaisista marketeista saatavia mannaryynejä vai niitä intialaisissa marketeissa myytäviä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua - me ollaan ilmeisesti upma-perhe, koska äitinikin pitää manna-upmasta! Kerran valmistin miehelle upmaa seviyasta, mutta joko kokissa tai syöjässä oli vikaa, kun ei maistunut. :D Poha on njams!

      Olen käyttänyt ihan tavallisia suomalaisia mannaryynejä.

      Poista